Varjoliekki
Kirjoittaja: Koivu
Aurinko alkoi jo laskea, kun Varjoliekki siirtyi viimeisen jäljellä olevan pesän luokse. Enää hänen olisi siivottava sotureiden pesä. Kaikesta vihasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta huolimatta kermanvärinen kolli oli pyrkinyt siistimään pesät mahdollisimman huolellisesti, niin ettei hänen työnsä jäljestä olisi mahdollista keksiä valitettavaa. Vaikka kolli tiesikin jo, etteivät kuolonklaanilaiset olleet reiluja tai rehellisiä alkuunkaan. He halusivat ainoastaan tuottaa toisille tahallaan kärsimystä, Varjoliekki ajatteli.
Varjoliekki pujahti sisälle pesään pensaan lävitse, harmaan tabbykuvioisen kuolonklaanilaisnaaraan valvoessa vieressä. Aurinko ei ollut vielä laskenut tarpeeksi, jotta hän olisi saanut pujahtaa sotureiden pesään muuten vain. Kuolonklaanin soturit olivat vahdanneet hänen siivoamisiaan vuoron perään nyt, kun Lokkimieli oli poissa leiristä Sadeturkin kanssa. Varjoliekki ei kuitenkaan tiennyt, kenelle hänen tulisi ilmoittaa, kun työ oli tehty. Oliko kukaan kuolonklaanilaisista edes seurannut, mitkä kaikki pesät hän oli käynyt läpi? Varjoliekki oli jo henkisesti valmistautunut siihen, että hänet käskettäisiin siivoamaan joku pesä uudelleen. Niinpä hänellä ei ollut mikään kiire hommissaan – sitä paitsi sotureiden pesässä oli eniten puhdistettavaa, joten kolli ei ollut pääsemässä nukkumaan vielä toviin muutenkaan. Lisäksi Varjoliekistä tuntui, ettei hän tulisi nukkumaan yöllä silmänräpäystäkään, jos Lokkimieli ei toisi Sadeturkkia takaisin leiriin auringon laskettua. Soturi alkoi kuitenkin jo menettää toivoaan sen suhteen. Jo lopen uupuneena kaikesta takana olevasta työstä, hän alkoi nyppimään roskia pois sammalalusilta hampaillaan verkkaiseen tahtiin. Varjoliekki palautti mieleensä sen, miten rakastavalta ja rohkaisevalta tuntuvan hymyn Sadeturkki oli väläyttänyt hänelle ennen leiristä poistumistaan. Siniharmaa naaras oli myös viestinyt huulillaan, että he pärjäisivät kyllä. Ainoa asia, joka oli antanut kollille voimia olivat nämä hänen kumppaninsa eleet.
Huoli Sadeturkista painoi kuitenkin Varjoliekin rintaa yhä enemmän hetki hetkeltä. Joka kerta pesästä poistuessaan Varjoliekki katsoi, olisiko Sadeturkki palannut leiriin. Ja joka kerta hänen sydämensä jätti lyönnin välistä, kun naarasta ei näkynytkään. Oliko Sadeturkki joutunut eristykseen? Ja kuinka pitkäksi ajaksi? Kollin sisällä leiskuva liekki kasvoi hetki hetkeltä. Liekki, joka kehotti soturia puolustamaan kumppaniaan ja antamaan Lokkimielelle sen, mitä tämä ansaitsi. Hän ei hyväksynyt sitä, mitä ikinä Sadeturkki olikaan saanut rangaistuksekseen. Lokkimieli oli selkeästi täysi sekopää, mutta myös viekas. Varjoliekki oli ehtinyt käymään lukuisia hypoteettisia tilanteita läpi päänsä sisällä kuluneen päivän aikana. Hän tiesi kuitenkin, että Lokkimielen kanssa oli oltava varovainen, sillä kuolonklaanilainen ei ollut ihan niin hiirenaivoinen, kuin Varjoliekki olisi toivonut. Jos Varjoliekki kostaisi Lokkimielelle, pitäisi sen ehkä olla jotain, mihin häntä ja Sadeturkkia ei voisi suoraan yhdistää, kolli ajatteli. Lokkimieli saattoi kyetä sellaisiin asioihin, mitä he eivät osaisi edes kuvitella. Varjoliekkiä inhotti Lokkimielen teot, eikä hän uskonut kuolonklaanilaisessa olevan tippaakaan hyvää verta. Sen takia kermanvärinen kolli pelkäsikin aivan suunnattomasti Sadeturkin puolesta. Harmaasilmäinen soturi oli kuitenkin päättänyt, että oikeuden oli pakko tapahtua ja rikkoa Lokkimielen kirottu valtakupla vielä jonain päivänä.
KP-boosti käytössä
