Nopsatassu
Kirjoittaja: Saaga
Kyyristyin varovasti saalistusasentoon. En ollut aivan varma miten minun tulisi tehdä se niin sanotusti oikein, koska tuntui että jalkani törröttivät joka suuntaan. Hiivin eteenpäin kompelösti ja vaikeasti. Jos olisin ollut Jupiterin luona, olisin loikannut suoraan hiiren kimppuun jonkun puun takaa mutta tiesin tämän olevan tapa, jolla klaanikissat saalistivat. Black oli opettanut minulle asennon mutta kyllästynyt, kun olin kysellyt liikaa. Kaipasin veljeäni hurjasti.
“Odota”, Hilehuurre naukui juuri, kun lähestyin kiveä, jonka oli tarkotus leikkiä vaanittavaa hiirtä.
“Älä nouse vielä”, mestari naukaisi nopeasti, kun olin aikeissa nousta. Kyyristyin uudelleen täysin samaan asentoon kuin aikaisemmin ja odotin. Hilehuurre asteli viereeni.
“Tuntuuko asentosi luontevalta?” mestarini kysyi. Pudistin päätäni.
“Ei oikein”, naukaisin varmistaakseni, että viestini välittyi vanhemmalle kollille.
“Kokeile työntää takajalkojasi enemmän allesi.”
Otin neuvosta vaarin ja kokeilin laittaa takajalkojani lähemmäs itseäni ja enemmän alleni. Pitkät jalat tuntuivat vaikeilta kontrolloida.
“Näinkö?” kysyin. Hilehuurre näytti empivän hiukan.
“Tuntuuko se luontevammalta? Voitko hiipiä eteenpäin?” pilkullinen kolli kysyi. Käänsin keskittymiseni jalkoihini ja koitin hiipiä.
“Kyllä luulisin”, sanoin ja katsoin käpäliäni. Koitin todella keskittyä harjoittelemaan sillä vaanimisasento varmasti vaikuttaisi siihen pääsisinkö soturiksi vai en. Harhauduin kuitenkin ajattelemaan, mitä jos en oppisikaan vaanimaan? Entä, jos päästäisin jokaisen hiiren karkuun. En varmasti pääsisi soturiksi siinä tapauksessa. Kuulin sivukorvalla, kun Hilehuurre päätti lauseensa ja tajusin, etten ollut kuunnellut. Käänsin katseeni mestariini, joka katsoi minua kysyvästi.
“Anteeksi en kuullut”, naukaisin hieman häpeissäni. Koitin pitää innostukseni kurissa ja keskittyä mutta se tuntui vaikealta ja katseeni lipsahteli toisinaan taivaalle ja taas takaisin mestariini.
//Hile?
