Laventelitassu
Kirjoittaja: Untuva
Talvikkitassu oli heti mukana. Siihen ei suostutteluja tarvittu. Huvittunut ilme piirtyi kasvoilleni kuunnellessani sisarukseni puheita. Omat harjoitukset vaikuttivat nyt paljon paremmalta idealta, kun Talvikkitassulla ei ollut vielä vakituista mestariakaan.
“Voisin kyllä käydä kysymässä Salviakatseelta luvan, sillä hänen pitäisi palata pian partiosta. Sinusta en tiedä, mutta itse ainakin haluaisin välttyä nuhteilta!” sanoistani kuulsi huvittuneisuus, mutta niiden takana olin tosissani. Tuollaisesta isäni ei ainakaan pitäisi. Meidän nyt varsinkin pitäisi noudattaa klaanin sääntöjä.
“Mitä luulet, onko siinä jotain enemmänkin kuin pelkkää ystävyyttä? En ole heitä sillä silmällä tarkkaillut”, pohdin enemmänkin ääneen, kun Talvikkitassu oli ottanut puheeksi Ampiaistassun ja Kultatassun, “uskaltaisiko heiltä mennä kysymään? Itse en ainakaan kehtaisi.”
Sisareni kysymys uusista ystävistä sai korvani punehtumaan. Katsahdin pikaisesti vaaleanruskeita tassujani, kunnes nostin katseeni naarasoppilaaseen paremmin. Tosiaan. Olin ollut niin keskittynyt ja innostunut koulutukseeni, että olin ihan unohtanut ystäväpuolen. Katseeni vaelsi seuraavaksi leirin kissoissa kuin etsien jotakuta ystävää mainittavaksi, mitä ei kuitenkaan ollut olemassa.
“Tuota… se on vielä vaiheessa. Enkä minä mitään sellaisia tarvitse. Olisivat vain koulutukseni tiellä!” selittelin, mitä sylki suuhun kuljetti. Edessäni punaturkki ei tuntunut uskovan minua tai sitten kehittelin päässäni koko asian. Lisäsin sen tähden vielä perään:
“Jossain vaiheessa kyllä. Sitten kun löydän jonkun mukavan, jonka voisi napata ystäväksi!”
Talvikkitassun kysymys sai minut ymmärtämään, että minun pitäisi sosiaalistua enemmän toisten oppilaiden kanssa. En minä paljoa tehnyt muuta kuin ohimennen puhuin harjoituksista tai jostain muusta pintapuolisesta, mutta en voinut ketään sanoa yleisesti paremmin tuntevani. Se teki olostani hieman tukalan, koska Talvikkitassu oli näyttänyt sopeutuvan huomattavasti paremmin joukkoon – ainakin aamulla olin keskeyttänyt hänen juttutuokionsa Vaahteratassun kanssa.
“Ja ihan vain tiedoksi siskoseni, olen elämäni kunnossa”, virnistin sanoille, joita kuuli yleensä vanhempien sotureiden tai klaaninvanhimpien suusta. Tosiasiassa minulla menikin hyvin tällä hetkellä, sillä elämässäni ei ollut mitään suurempaa valituksen aihetta.
“Miten sinä olet pärjäillyt? En tiedä, mitä itse tekisin, jos mestarilleni kävisi jotain!” kysyin vuorostani vihreäsilmältä. Toki ei Talvikkitassun mestarille mitään pahaa ollut tapahtunut, mutta tämä oli saanut pentuja ja olisi pitkän aikaa jumissa pentutarhalla. Ilouutinenhan se varmasti muille oli, mutta itse en olisi ollut mielissäni, jos jäisin vastaavan takia jälkeen muista. Toivottavasti Salviakatse ei putkauttaisi oppilasaikanani ulos pentuja!
// Talvikki?
// 342 sanaa
// KP-boosti
