Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Ravistelin pentutarhan lattialta turkkiini tarttuneet roskat pois ja niiskaisin nenääni, ennen kuin vastasin Hellepennulle: “No et sinäkään ihan huono ole. Olet oiva vastus.” Tuima tuijotukseni vaihtui leikkimieliseen virnistykseen.
Virnistelimme Hellepennun kanssa toisillemme ja yritimme yhä läpsiä toisia tassuillamme, kun kuningattaret puhalsivat pelin poikki. Tuohtuneen oloinen Nokkospilvi kävi noutamassa Hellepennun takaisin petiinsä, ja minä kuulin Kimalaistoiveen kutsuvan minua omalta paikaltamme. Siskonikin näyttivät heränneen ja seurasivat unisilla silmillä näytelmää.
“Teillä oli aika rajut leikit”, Kimalaistoive huomautti, kun tepastelin rinta rottingilla takaisin perheeni luokse. “Tuossa olisi voinut sattua pahasti.”
Kävin istumaan hänen viereensä itsekseni myhäillen. “Niinpä.”
Hellepentu oli osoittautunut odottamaani kovemmaksi tyypiksi. Hän oli ansainnut kunnioitukseni; leikkitappelisin hänen kaltaisensa pennun kanssa koska tahansa uusiksi. Tällä kertaa voittaja oli jäänyt hieman epäselväksi emojen tunkiessa nokkansa asioihimme, mutta minä vielä näyttäisin Hellepennulle, että olin taatusti häntä vahvempi ja parempi. Sitten tällä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin ihailla minua.
Seuraavan yön tullessa minä livahdin emon ja sisarusteni vierestä etsimään Hellepentua. Pentutarha näytti jotenkin erilaiselta tähän aikaan vuorokaudesta. Ulkoa kajasti vain hyvin heikosti valoa, mutta muuten sen nurkissa pesi sysipimeys. Vain nukkuvien kissojen tuhina ja heidän hajunsa kertoivat, että pesässä oli muitakin minun lisäkseni.
Hiippailin pesän lattian poikki hipihiljaa, yrittäen jäljitellä Irvikidan näyttämää saalistusasentoa. Liike tuntui jokseenkin kömpelöltä, mutta se varmaan kuului asiaan – soturitkin liikkuivat näin saalista vaaniessaan.
Hellepentu nukkui vuoteessaan niin, että hänen takajalkansa retkottivat Nokkospilven kylkeä vasten ja pää roikkui vuoteenreunan yli. *Onpa outo asento nukkua*, ajattelin hivuttautuessani lähemmäksi kollipentua. *No, outo hän on muutenkin.*
Menin niin lähelle Hellepentua, että viiksemme hipoivat toisiaan. Kurottauduin vielä lähemmäksi ja puhalsin kokeeksi lämmintä ilmaa hänen nenälleen. Ei reaktiota.
“Hei karvapallo”, sihisin niin hiljaa kuin osasin, “herätys! Nyt ei ole aika nukkua.”
//Helle?
