Sädetassu
Kirjoittaja: Saaga
Kävelin Varputassun rinnalla mestareidemme perässä. Minua suorastaan ärsytti, koska Käärmekulta oli päättänyt, että harjoittelisimme Varputassun kanssa tänään. Eihän se siis Käärmekullan vika ollut, koska hän oli täydellinen. Varputassu vaan oli vähän… noh raukka. Hän oli pienikokoinen ja itki öisin pyytäen emoaan. Osa minusta halusi sääliä häntä. Varputassu ei avannut suutaan koko matkan aikana enkä minäkään vaivautunut avaamaan omaani, koska ainoa kissa tässä partiossa kelle tahdoin jutella oli Käärmekulta.
Kun vihdoin ja viimein pääsimme perille, jouduin taas odottelemaan. Pohjaharha ja Käärmekulta pitivät pienen palaverin. Varputassu vilkuili ympärilleen pelokkaan oloisena ja minä vain pyörittelin silmiäni ja huokailin.
“Oletko kunnossa?” mutisin, koska olin ehkä jo hieman huolissani, kun Varputassu alkoi jo näyttää todella pelokkaalta. Varputassu näytti palaavan maan päälle ja nyökkäsi nopeasti.
“Kyllä, joo. Kiitos”, hän sanoi änkyttäen ja epävarmana. Huokaisin taas ja Varputassu näytti säikähtävän sitä.
“Sanoinko jotan väärin?” hän kuiskasi.
“Et suinkaan. Haluan vain päästä äkkiä harjoittelemaan”, vastasin ja siirsin katseeni mestareihimme. He kävelivät jo takaisin meihin päin.
“Jutellaanko harjoitusten jälkeen?” kysyin ja vilkaisin Varputassuun, joka hymyili ihan hieman ja nyökkäsi.
Harjoitukset alkoivat jo olla pikku hiljaa päätöksessä. Varputassu vaikutti tosi väsyneelle ja Pohjaharha päätti viedä hänet takaisin leiriin. Sanoin nopeat hyvästit hänelle ja lupasin, että puhuisimme vielä. Minun oli pyydettävä anteeksi, kun pari kertaa olin puhunut kollille aika törkeästi. Jatkoimme Käärmekullan kanssa vielä.
“Asetu taas vaanimisasentoon”, naaras käski jatkaen siitä mihin olimme jääneet. Nyökkäsin ja laskeuduin vaanimisasentoon.
“Se näyttää olevan ihan kunnossa”, hän naukui. Ongelmana oli siis aikaisemmin ollut se, etten pystynyt hyppäämään suoraan vaanimisasennosta vaan se oli ollut hieman väärin ja olin oppinut liikkeen ihan eri tavalla.
“Niin. Sanoinhan, että olen harjoitellut”, mutisin ja hiivin hieman eteenpäin. Loikkasin suoristaen jalkani. Laskeuduttuani käännyin Käärmekultaa päin. Hän nyökkäsi.
“Muuten tosi hyvä mutta tuo loikka ei ollut kauhean vahva. Pystytkö ponnistamaan kovempaa?” hän kysyi mietiskellen.
“Pystyn mutta minuakin alkaa jo väsyttää”, na’uin ja huokaisin. Mestari nyökkäsi ja päätti, että lähtisimme takaisin kotiin. Käärmekulta oli kyllä paras. Hän ei halunnut koskaan rasittaa minua liikaa. Olin joskus kuullut, että minusta saattaisi mestarini takia tulla laiska ja vaikka mitä muuta mutta en uskonut. Käärmekulta tiesi kyllä mikä minulle oli parhaaksi.
Leiriin paluumatkalla juttelimme taas.
“Onpa kiva, että sinä ja Varputassu näytätte tulevan hyvin toimeen”, mestari naukui. En halunnut puhua Varputassusta Käärmekullan kanssa. Hänen kanssaan halusin olla vain hänen kanssaan enkä edes miettiä muita kissoja etenkään nyt.
“Minä jatkan leiriin palattuamme suoraan muualle mutta kehotan, että menet muiden ikätovereidesi luo”, hän naukui. Nyökkäsin. Aioinkin mennä Varputassun luokse.
“Minusta on mukava harjoitella sinun kanssasi kahden”, vaihdoin aihetta.
“Voidaanko me joskus mennä vain saalistamaan?”
“Voidaanhan me”, Käärmekulta naukui ja hymyili hieman.
“Olen – vaikka itse sanonkin – aika taitava. Opin nopeasti”, kehuskelin hieman itselläni ja röyhistin rintaani. Naaras nyökkäsi.
Leirissä etsiskelin heti Käärmekullan lähdettyä Varputassun käpäliini. Hän olikin helposti löydettävissä, koska hän istuskeli ihan näkyvillä aukion reunustalla.
“Hei”, nau’uin.
“Hei”, kolli vastasi. Istuuduin hänen viereensä ja hymyilin hiukan.
“Ajattelin pyytää anteeksi. Olin sinulle silloin yksi yö aika töykeä”, sanoin ja kaavin tassullani maata. Olin aika kauan ollut vain ja ainostaan Käärmekullan seurassa ja ehkä jopa unohtanut miten tutustutaan muihin.
“Ei se mitään”, Varputassu naukui ja tuijotteli poissaolevan oloisena maata.
“Vaikutat hieman surulliselta. Minulle voit kyllä kertoa, jos jokin vaivaa”, sanoin. Tiesin, että kaikki sanoivat aina niin mutta nyt minäkin sanoin; ja sitä paitsi olihan se hyvä tietää.
“Kiitos.”
Taas tosi tyhjä vastaus. Olin hieman jumissa keskustelun kanssa. Oltuamme hetken hiljaa keksin jotain sanottavaa.
“Onko Pohjaharha hyvä mestari?” kysyin. Se ei ollut nerokkain keskustelun ylläpito tapa mutta ehkä keksisin jotain järkevämpää jatkossa.
“Onhan hän”, Varputassu sanoi. Hän ei paljon tykännyt puhua selvästikään. Huokaisin.
“Minun pitää mennä”, sanoin ja nuosin. Varputassu näytti pettyneeltä mutta olin tehnyt jo päätöksen lähteä.
“Jutellaan pian taas”, sanoin ja Varputassu naukui heipat. Tassutin pois päin kollista ja sattumalta törmäsin hänen isäänsä.
“Sädetassu”, Kuusihäntä naukui. Nyökkäsin tervehdyksen.
“Kuusihäntä”, naukaisin takaisin ja kaduin heti. Olin tehnyt vähän hassusti mutta no niin nyt tuli sanottua. Raavin kynsilläni maata.
“Tuletko mukaani saalistamaan?” Kuusihäntä kysyi. Yllätyin kysymyksestä mutta nyökkäsin.
“No mikä ettei”, sanoin hieman hämmentyneenä mutta eihän minulla muutakaan tekemistä ollut. Vilkaisin taakseni, jos pyytäisimmekin Varputassua mukaan mutta hän oli kadonnut jo jonnekin. Käännyin takaisin Kuusihäntää päin.
“Menemmekö me joidenkin muiden kanssa vai?” kysyin ja hymyilin hiukan.
“Ajattelin, että menisimme kahden”, hän sanoi ja nyökkäsin.
“Se käy hyvin”, vastasin. Minun mielestäni oli ehkä kuitenkin hyvä idea tutustua muihin kissoihin. Käärmekulta oli kyllä vieläkin mielestäni paras kissa koko klaanissa ja koko maailmassa. Oli kylläkin hauska sattuma, että juuri juteltuaan ikätoverilleen käveli tuon isää vastaan.
//Kuusi?
