Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Avasin silmiäni varovaisesti, kun hyökkäystä ei tullutkaan. Kortetuike seisoi edessäni huolestuneen näiköisenä. Hän tarjosi minulle jotain yrttejä. Sydämeni pamppaili edelleen lujaa, mutta itkuni oli laantunut.
“Minulla on tässä timjamia, se helpottaa oloasi. Minä lupaan sen.”
Katsoin yrttejä ja Kortetuiketta vuorotellen painautuen vahvemmin kiinni seinään takanani. Kortetuike näytti rauhalliselta eikä yhtään uhkaavalta. Ehkä voisin ottaa yrtit. Jos ne kerta helpottaisivat oloani, niin mitä haittaakaan niiden ottamisesta oli? Ja jos hän yritti myrkyttää minut niin… Kortetuike ei myrkyttäisi minua. Hän ei tekisi niin. Nyökkäsin hitaasti ja otin yrtit vastaan. Pureskelin ne ja nieleskelin.
“Tule mukaani, mennään parantajan pesään. Siellä voisi olla vähän rauhallisempaa kuin täällä aukiolla”, Kortetuike sanoi vilkaisten taaksensa kerääntynyttä kissajoukkoa. Nyt vasta kiinnitin huomiota kaikkiin niihin mustiin turkkeihin ja suuriin punaisiin silmiin, jotka pilkehtivät verenhimoisesti. Nyökytin peloissani. Tunsin karvojeni nousevan taas pystyyn. Kortetuike nyökkäsi ja hätisti kissoja edestää, jotta saimme tietä. Jokaisen päät olivat kääntyneenä minua kohti. Niiden pistävät silmät seurasivat minua ja jokaista liikettäni. Painauduin Kortetuikkeen turkkiin kiinni ja hain hänestä – ainoasta normaalista kissasta – tukea ja turvaa. Kipinät napsahtelivat turkkini alle kohdista, joista kollin turkki koski minuun. Pidin tunteesta. Se oli ainoa positiivinen tunne, jota olin hetkeen tuntenut. Pidin siitä kiinni koko matkan. Parantajan pesällä Kortetuike auttoi minut yhdelle pesistä lepäämään.
“Yrttien pitäisi kohta ruveta vaikuttamaan”, hän sanoi ja istahti viereeni. Nyökkäsin ja katsoin tassujani. En ymmärtänyt mikä minussa oli pielessä. Miksi juuri minä? Miksi minun piti kärsiä? Hännänpääni kääntyili rauhattomasti.
//Korte?
