Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Askeleeni tuntuivat tavallistakin kevyemmiltä, kun astelin partion perässä sisään leiriin. Hiirenkorvan ajan aurinko lämmitti jo mukavasti valkeaa turkkiani, kun pääsin ulos piikkihernetunnelista leirin aukiolle. Sen säteet siivilöityivät puiden oksien lävitse pääaukiolle muodostaen sinne tänne kauniita pilkullisia kuvioita. Puiden lehdet olivat puhjenneet, viherlehteen ei olisi enää pitkä aika. Kaikki Eloklaanissa oli paremmin kuin hyvin. Kuolonklaanista ei ollut häiriötä eivätkä klaanin ulkopuoliset kissat tai petoeläimetkään olleet vaivanneet meitä sen koommin viime aikoina.
Partion jäsenet jatkoivat kukin matkaansa eri suuntiin, ja minä jäin yksikseni piikkihernetunnelin tuntumaan. Silmäilin mietteliäänä pääaukiolla oleskelevia kissoja, etsien itselleni seuraa. Kaipasin juttuseuraa, sillä viime päivät olin ollut kiireinen velvollisuuksieni kanssa. Jänötassun traaginen kuolema pyöri edelleen ajoittain mielessäni. Nuori oppilas olisi ansainnut pitkän ja hyvän elämän, mutta esi-isät olivat päättäneet toisin. Jänötassu oli kuollut pelastaessaan klaanitoveriaan, joka kertoi siitä, miten hieno kissa hän oli ollut. Vaikka ikävöinkin entistä oppilastani, olin kiitollinen ajasta, jonka sain hänen kanssaan viettää. Nyt nuorukainen vaelsi Tähtiklaanin metsästysmailla ja voi hyvin. Tapaisin hänet taas, kun olisi aikani riittyä esi-isiemme riveihin.
Katseeni pysähtyi kermanväriseen turkkiin. Varjoliekki istuskeli yksinään sotureiden pesän liepeillä. Soturi oli kohottanut savuisen katseensa kohti kirkasta taivasta. Kasvoilleni piirtyi iloinen hymy, kun entinen oppilaani käänsi katseensa minuun lähtiessäni kävelemään häntä kohti. Kollin täytyi olla ylpeä jälkeläisistään, jotka olivat vastikään ansainneet soturinimensä.
”Hei, Varjoliekki”, tervehdin soturia iloisella äänellä, ”saanko liittyä seuraasi?”
//Varjo?
KP-boosti käytössä
