Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Olin onnistunut jotenkuten rauhoittumaan, mutta edelleen mieleni oli synkkä. Koin olevani maailman surkein ystävä, kun olin jättänyt Lauhalaukan Metsähallan kanssa kaksin. Kukaan ei tiennyt, miten arvaamaton entinen kuolonklaanilaisnaaras saattoikaan olla. Olin liian väsynyt ja surullinen noustakseni ylös ja lähteäkseni etsimään Lauhalaukkaa ja Metsähallaa.
Olin huojentunut, kun kuulin pesän sisäänkäynniltä askeleita, jotka lähestyivät sammalvuodettani. Lauhalaukan hiljainen kuiskaus rikkoi pesässä vallinneen hiljaisuuden, kun soturi kyyristyi viereeni. Käänsin surkean katseeni oranssinkirjavaan kolliin, jonka sinisistä silmistä heijastui huoli.
”Oletko kunnossa?” soturi kysyi. Kampesin itseni hitaasti pystyyn ja nyökkäsin pienesti. Kävin katseellani läpi Lauhalaukan koko kehon varmistaakseni, ettei hän ollut joutunut uudestaan taisteluun Metsähallaa vastaan.
”En ymmärrä, miksi hänen piti tulla takaisin niin monen vuodenajan jälkeen. Juuri kun elämässäni kaikki oli täydellisesti, hän vain saapui kuin mitään ei olisi tapahtunut”, kuiskasin hiljaa, jottemme häiritsisi muita pesässä olevia sotureita. Kuulin jonkun liikahtavan lähistöllä ja käänsin katseeni Hiilihampaaseen. Kolli nosti unisena päätään ja katsoi meitä kysyvästi.
”Anteeksi, Hiilihammas. Me menemme muualle juttelemaan”, Lauhalaukka lupasi ja viittoi minut perässään ulos puun alla sijaitsevasta pesästä. Pysähdyimme pensaikkoon, joka toimi ikään kuin pesän molempien tasojen eteisenä. Lauhalaukka kääntyi taas minun puoleeni.
”Missä hän on nyt?” kysyin ennen kuin oranssinkirjava kolli ehti sanoa mitään.
”Juttelemassa Mesitähden kanssa”, soturi kertoi, ”en tiedä, mitä Mesitähti aikoo tehdä hänelle.”
”Mesitähden tuntien hän antaa Metsähallan jäädä klaaniin ainakin toistaiseksi, jos Metsähalla niin pyytää. Mutta Lauhalaukka, minä en tahdo nähdä häntä. En, ennen kuin tiedän, mitä hänellä on mielessään. Voisitko sinä yrittää selvittää, mitä Metsähalla yrittää?” pyyntöni tuntui kohtuuttoman suurelta. Se saattaisi asettaa Lauhalaukan vaaraan, koska kukaan meistä ei tiennyt, miten kermanvärinen naaras suhtautui yhtään mihinkään.
//Lauha?
// 260 sanaa
