Ropinaroihu
Kirjoittaja: Koivu
Huokasin helpotuksesta, kun Leimusilmä totesi jalkani olevan vain vähän nyrjähtänyt.
Parantajan tuodessa kipua lievittävät pajun kaarnat eteeni tämä kuitenkin jatkoi, että minun tulisi nyt ottaa lepoa ja jättää partiot välistä pariksi päiväksi. Tuijotin kollia epäuskoisena.
”Saalisko sinut tällä tavalla taklasi?” Leimusilmä kysyi sitten ilmeisen huvittuneena.
Vaan minua ei naurattanut tippaakaan.
”Haha, tosi hauskaa”, tokaisin kuivasti.
”Oletko tosissasi? Mitä minun sitten oikein pitäisi tehdä seuraavat kaksi päivää? Lojua toimettomana pesässäkö ja tuhlata klaanin resursseja?” kysyin närkästyneenä. Juuri tällä hetkellä partioista pois jääminen tuntui maailman kamalimmalta asialta, ja kieltämättä juuri siltä minä kuulostinkin.
”Jos et lepuuta jalkaasi nyt, paraneminen kestää paljon kauemmin”, Leimusilmä sanoi.
”Ihan sama. Syön vain nämä rohdot, niin voin ihan hyvin jatkaa partiointia”, päätin itsepäisesti.
En halunnut homehtua leirissä päivääkään! Se ei vain tullut kuuloonkaan. Kuolisin tylsyyteen. Ihan todella kuolisin. Ruumiini mätänisi sotureiden pesään, ja sitten Kastesulka löytäisi minut sieltä ja yrittäisi keksiä siitäkin jotain positiivista sanottavaa.
Hotkaisin pajun kaarnat suihini. Koostumus oli omituinen. Kaarna oli sitkeää, joten jouduin pureskelemaan sitä varsin raivokkaasti ennen kuin sain kaiken nieltyä.
Leimusilmä oli kummallisen hiljainen, ja minulle sellainen olo, ettei tämä uskaltanut sanoa mitään, kun vaikutin niin ärtyneeltä. Viimeisen palasen nielaistuani parantajakolli kuitenkin vastasi minulle:
”Nuo eivät välttämättä vie kaikkea kipua pois. Lisäksi on iso riski, että satutat jalkasi pahemmin, jos lähdet nyt metsään sen kanssa. Vai yritätkö kenties saada jalkasi katki?”
Katsoin Leimusilmää suoraan silmiin.
”En. Yritätkö itse kenties saada kuonoosi?” kysyin passiivisaggressiivisesti.
”Kestän kyllä kipua”, lisäsin.
Tuhahdin sitten äänekkäästi ja marssin pois parantajan pesästä. Päässäni kiehui. En tykännyt siitä, että elämääni yritettiin rajoittaa.
Kaiken kukkuraksi kuitenkin vastaani tuli aukiolla Sadeturkki. Pyöräytin silmiäni, kun emoni pysäytti minut ennen leirin uloskäynnille ehtimistä.
”Etkö käynytkään parantajalla?” Sadeturkki kysyi tarkastellen minua arvioivan tuntuisesti.
”Kävin. Lähden nyt ulos”, totesin vain ja puskin harmaan naaraan ohi leirin uloskäynnille.
”Etkä lähde. En aivan usko, että tuo oli Leimusilmän ohje sinulle”, Sadeturkki sanoi.
Ennen kuin ehdin sukeltaa ulos leiristä, tunsin kahden käpälän painon kyljessäni.
Sadeturkki piti minua maassa, ja minun oli vaikea taistella vastaan kipeän jalkani takia.
”Et sinä noin voi tehdä!” sähähdin emolleni.
Samassa huomasin myös Leimusilmän kävelevän paikalle. Olin nyt melko varma, että päiväni oli lopullisesti pilalla. Tuijotin parantajaa ärtyneenä.
//Sade tai Leimu tai molemmat??
