Kastetassu
Kirjoittaja: Pyry
Hymyilin Ropinatassulle lämpimästi hänen intoillessaan uimisesta. Aurinkoroihu oli jopa sanonut häntä luonnonlahjakkuudeksi, mikä sai ylpeyden siskoni puolesta vain kasvamaan. Ehkäpä hän oli perinyt emomme uintitaidon? Oli miten oli, minua vesi ei kiehtonut ihan niin paljoa. Tai tavallaan kiehtoi kyllä. Sen voima vain tuntui minusta hiukan pelottavalta. Sateetkin tuntuivat olevan toisinaan jotenkin kiukkuisia – kun vesipisarat putoilivat niin kauhealla voimalla, että märän turkin alla olevaa ihoakin pisteli, ja puiden lehdet taipuivat melkein kuin irrotakseen kokonaan.
Lähdin kahlaamaan eteenpäin ja yritin unohtaa kylmyyden, joka aina syvemmälle mennessä valtasi lisää tilaa kehostani. Yritin myös teeskennellä, että minua vaivasi vain kylmyys, eikä esimerkiksi Ropinatassun kilpailunhaluiset, alentavatkin, tuiskahdukset hetkeä aikaisemmin. Ikään kuin hän olisi ajattelematon ja piittaamaton ihan tarkoituksella. Ja minä kun vain halusin hänen onnistuvan asioissa, mitä hän sitten ikinä tekikin. Joka kerta kun Ropinatassu sanoi minulle jotakin ilkeää tai muistutti, kuinka ärsyttävä olin kun yritin pitää hänet poissa ongelmista, minusta tuntui kuin pienen pieni palanen sisältäni olisi murtunut. Yleensä hän onnistuikin pahoittamaan mieleni, oli se tahallista tai ei.
Ajatuksiini eksyneenä keskittymiseni oli herpaantunut, ja äkkiä tunnen kuinka etukäpäläni lipsuu pohjassa irtokiven takia. Otan pari haparoivaava askelta löytääkseni tasapainon, mutta uppoan korvia myöten pinnan alle – joki syveni siinä kohti ilmeisen yllättäen. Toinen takajalkani oli jumissa jonkinlaisen oksankarahkan ja joen pohjan välissä, enkä saanut riuhtaistua sitä irti. Aloin panikoida, kun tunsin happeni loppuvan pian, räpiköin ja huidoin vapailla jaloillani kuin hullu. Olin kuulevinani äänen huutavan nimeäni, mutta saattoi se olla myös veden loiskeen aiheuttama ääni, jonka hätääntynyt mieleni käänsi nimekseni. En yltänyt edes kuononi kärjellä veden pinnalle saadakseni vähän happea ja tunsin tajuntani jo hämärtyvän. Joku tökki jumiutunutta jalkaani, kunnes äkkiä tunsin paineen helpottavan ja joku kiskaisi minut niskanahasta pinnalle. Hänen otteensa kirposi, mutta hetkessä hän oli leukani alla pitämässä päätäni pinnalla.
”Herätys, Kastetassu”, pelastajani käskytti. Nyt joku vahvempi nosti minut hampaillaan kokonaan pois vedestä ja minä mätkähdin kyljelleni retkottamaan turkki vettä valuen.
//Ropina?
