Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Kimalaistoiveen rauhoittelusta huolimatta itkuni vain jatkui. Se oli toki nyt rauhoittunut enää pieneksi nyyhkytykseksi. Voi Jänötassu. Kaipasin kollia niin kovasti. Kun Kimalaistoive kysyi halusinko kertoa mistä olin nähnyt unta, olin varma etten saisi sanottua mitään. Pusersin kuitenkin sanat ulos.
“Jänötassusta. Minulla on niin ikävä häntä”, nau’uin heikosti. Itkuni laantui ajoittaisiksi vavahduksiksi. Kimalaistoiveen läsnäolo tuntui ihanalta. Tarvitsin todella jonkun tukemaan minua. Rauhoituin niin paljon helpommin näin. Tunsin tädin kielen taas turkillani ja rentoutin kaikki jännittyneet lihakseni. Kaikki menisi hyvin. Kaikki oli hyvin. Suljin silmäni ja huokaisin.
“Hän oli paras ystäväni. On niin epäreilua, että hän sai elää vain niin vähän aikaa. Hän oli aina niin iloinen…” piipitin hiljaa. Jänötassu oli aina loistanut iloa ja levittänyt sitä ympärilleen myös minuun. Hän oli ollut se kissa, joka sai päiväni paljon paremmaksi. Kimalaistoive oli hoivannut minua ihan pienenäkin, kun vanhempani olivat kuolleet. Muistin hänen kosketuksensa niiltä ajoilta. Nyyhkäisin tassuihini toivoen, että kipu hellittäisi pian.
//Kimamalainen
