Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Olin juuri saamassa kiinni kenties suurinta koskaan näkemääni jänistä, kun tunsin jonkun tökkivän kylkeäni. Kääntyessäni taas jäniksen puoleen, se oli kadonnut.
Uni haihtui hiljaa pois ja palasin sotureiden pesään, jossa joku toisteli nimeäni vaatien minua heräämään. Olin vähällä ärähtää kissalle pahasti, mutta tunnistaessani Leimutassun, en vain pystynyt olla ilkeä. Räpyttelin unisia silmiäni. Miksi parantajaoppilas oli tähän aikaan herättämässä minua tuollaisella raivolla? Aurinkokaan ei ollut vielä noussut.
”Mitä nyt?” kysyin unisena ja kampesin itseni istumaan.
”Tule”, Leimutassu pyysi ja viittoi minut peräänsä. Ripein askelin mustavalkea kolli puikkelehti nukkuvien kissojen ylitse ulos juurakossa sijaitsevasta pesästä. Olisin niin kovasti halunnut jäädä nukkumaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, mitä asiaa parantajaoppilaalla oli tähän aikaan. Kuulin muutamien sotureiden liikkuvan. He olivat kai heränneet Leimutassun tuloon.
Astelin rauhallisin, huomattavasti Leimutassua laiskemmin oppilaan perässä pois juurakon alta. Jostain syystä vilkaisin pensaikon kohdalla taakseni puun rungon sisällä sijaitsevaan pesään. Siellä nukkuivat Eloklaanin kokeneimmat soturit ja varapäällikkö. Kaikki näyttivät nukkuvan.
Työnnyin pensaan alle muodostuneesta tunnelista leirin pääaukiolle. Pakkanen oli kiristynyt entisestään. Leimutassu istui pensaikon edustalla malttamattoman oloisena. Kolli paineli käpälillään hermostuksissaan maata.
”Miksi ihmeessä sinä herätit minut tähän aikaan?” kysyin edelleen väsyneenä ja turhautuneena. Asian oli paras olla tärkeää.
”Kävin tapaamassa Tähtiklaania”, parantajaoppilas aloitti. En ollut varma, uskoinko Tähtiklaanin olemassaoloon vai en. Ajatus ikuisesta, onnellisesta elämästä houkutteli, mutta en siltikään tiennyt mitä ajatella siitä. Se kuulosti liian hyvältä ollakseen totta.
”Kertoivatko he jotakin? Liittyykö tämä viheryskään?” kysyin varovasti. Yritin esittää, että olin vähän edes perillä asioista. Eloklaanissa oli viheryskäepidemia, joka oli vienyt vahvojakin sotureita parantajan pesälle. Sotureiden lisäksi pesällä oli myös pentu, Pohjapentu. Hänen isänsä Väärävarjo norkoili päivittäin parantajan pesän edustalla yrittäen nähdä pesän sisälle. Valkea kolli ei ollut nyt neljäsosakuuhun nähnyt poikaansa. Hän näytti olevan tuskissaan.
Leimutassu nyökkäsi.
”Tai eivät he kertoneet, mutta näyttivät jotakin. He näyttivät paikan, jossa on hurjan paljon kissanminttua. Kissanminttu parantaa viheryskää, minä tahdon löytää sen paikan”, mustavalkea kolli sanoi tasaisella äänellä, mutta kissan kasvoilta paistoi innokkuus.
”Siispä päätit herättää minut?” heitin yrittäen olla vitsikäs, mutta ymmärsin vasta asian sanottuani, kuinka tylyltä saatoin kuulostaa. Toivoin, ettei Leimutassu pahastuisi sanoistani.
”Tuuli toi mukanaan Kuolonklaanin hajun, joten paikan täytyy olla Kuolonklaanin lähellä. Ajattelin, että sinä voisit auttaa minua”, Leimutassu sanoi ja kohtasi katseeni. Kissa ei vaikuttanut lainkaan pahastuneelta. Olin yllättynyt, mutta hyvin otettu siitä, että Leimutassu oli tullut juuri minun luokseni. Yhtä lailla hän olisi voinut herättää vaikkapa Lauhalaukan, Taivaslaulun tai Hopeaputouksen.
”Kerro lisää siitä paikasta, voin yrittää auttaa”, ehdotin ystävällisesti. Nyt minäkin vasta innostuin asiasta. Tahdoin auttaa uutta klaaniani parhaani niin paljon kuin vain pystyin.
Leimutassu kertoi ränsistyneestä kaksijalanpesästä, joka sijaitsi metsän keskellä. Aluksi mielessäni kävi kaksijalkala. Ei, kaksijalkalassa ei haisisi Kuolonklaani. Mietin kuumeisesti Kuolonklaanin reviirin rajoja ja niiden ulkopuolta. Pohjoisessa oli vain joki ja metsää, lännessä oli Eloklaanin reviiri. Idässä taas ei ollut niinkään metsää. Samassa minulla välähti.
”Kuolonklaanin eteläpuoli! Olen nähnyt sen kaksijalanpesän! Iltakaiku asui siellä ystäviensä kanssa kauan sitten!” selitin innoissani ja kohtasin Leimutassun katseen. Nuori kolli hymyili leveästi ja tuon silmistä näki, miten iloinen kolli oli.
”Minä tulen mukaasi! Jos kissanminttu parantaa viheryskän, meidän täytyy lähteä heti!” sanoin ennen kuin Leimutassu ehti vastata mitään.
”Minun täytyy ilmoittaa Liljatuulelle ensin”, Leimutassu sanoi. Olin ollut jo menossa kohti piikkihernetunnelia, mutta kollin sanat saivat minut pysähtymään.
”Aivan. Aiotko nukkua ennen lähtöä, vai lähdemmekö heti sen jälkeen?” kysyin yrittäen olla mahdollisimman rauhallinen. Minusta tuntui hyvältä, kun pystyin auttamaan Leimutassua. Olin ollut Eloklaanissa tähän asti melko huomaamaton perässäkulkija, ja välillä tuntui, ettei minulla ollut omaa tahtoa ollenkaan. Tein kaiken mitä käskettiin, nukuin ja söin. Se oli ihan mukavaa elämää, mutta kaipasin jännitystä ja pientä seikkailua.
//Leimu?
// 579 sanaa
