Mesi
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin Lauhalaukkaa harkiten. Katseeni liukui kollista hopeanharmaaseen naaraaseen, joka oli joukon johtaja. Hän vaikutti kovalta ja ankaralta kissalta, jonka rinnassa tuskin pamppaili sydän. Kissa tuntui olevan kuin jäinen veistos, sillä tämä ei ollut viimeisten päivien aikana näyttänyt yhtäkään merkkiä siitä, että hänellä olisi tunteita. Olin kuullut, että johtaja oli tappanut yhden alaisistaan eilen aurinkohuipun aikaan. Ajatuskin puistatti minua. Kun minusta tulisi päällikkö, yksikään klaanilainen ei olisi Eloklaanissa pakon vuoksi. Jos joku ei sopinut klaaniin, hän saisi lähteä ilman kaunaa.
”Odotetaan vielä huomiseen. Olen yrittänyt tutustua erääseen kujakissaan, joka tuntuu olevan melko hölösuu. Kenties hän voisi auttaa meitä pakenemaan”, sanoin ja vilkaisin aukion reunalla istuvaa kilpikonnakuvioista naarasta. Kissa oli meitä vanhempi, ja puhui jatkuvasti. Nytkin hän keskusteli kahden meitä nuoremman kissan kanssa.
Kolme kissa myöntyivät. Kukaan meistä ei pitänyt täällä olosta lainkaan. En saanut öisin nukuttua, koska kissat kuljeksivat ympäriinsä ja pesän puinen maa narisi suurimpien kissojen jalkojen alla. Lisäksi pelkäsin, että joku kävisi päällemme nukkuessamme. En tuntenut lainkaan näitä kissoja, joten en voinut olla mistään varma.
Seuraavana aamuna minut herätettiin aikaisin, koska pääsisin kujapartioon. Kilpikonnakuvioinen naaraskissa oli tullut herättämään minut. Olin nyt kuullut ensimmäistä kertaa hänen nimensä, joka oli Silja. Naaras johdatti minut alemmalle tasolle, ja kaksijalan pesän ulkopuolella odotti muu partio. Siihen kuului kaikkiaan lisäksemme viisi kissaa. Kiertäisimme kujia lähellä kaksijalan pesää ja tarkkailisimme ympäristöä. Olin liian uusi tässä joukossa, jonka vuoksi en saanut hiipiä varjoissa yksin. Siljaksi kutsuttu naaraskissa tuli mukaani. Kuljimme vähän matkan päässä muista partion jäsenistä ja katselimme ukkospolun suuntaan. Partio tuntui etenevän hitaasti. Kohtasimme yhden kulkukissan, ja asetuimme riviin tämän eteen. Kissa oli säikähtänyt ja lähtenyt karkuun. Partion johtaja oli antanut sen mennä. Toinen partio kohtaisi sen takuuvarmasti vielä ja toisi pesälle.
”Kauanko olet kuulunut tähän joukkoon?” kysyin Siljalta, kun pysähdyimme. Kujapartion johtaja oli käskenyt meidät erään kaksijalan pesän läheisyyteen tarkkailemaan. Pesään oli huhujen mukaan muuttanut monta uutta kaksijalkaa. Johtaja halusi tietää, oliko pesässä eläimiä. Loikkasin aidan päälle Siljan edellä. Naaras kohautti lapojaan ja mietti hetken.
”Tulin tänne edellisenä lehtikatona, eli aika kauan. Tämä joukko pelasti henkeni, kun olin vähällä kuolla kylmyyteen”, naaras selitti. Nyökkäsin.
”Onko kukaan koskaan karannut täältä?” kysyin muka vain ohimennen. Naaras kohdisti vakavan katseensa minuun.
”Kukaan ei karkaa tästä kaksijalkalasta”, kissa ilmoitti tuhahtaen.
”Jos haluat pois, sinun on taisteltava johtajan kanssa ja voitettava hänet”, Silja totesi empien hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin naarasta epäröiden. Oliko minun taisteltava? Emo oli opettanut minulle taisteluliikkeitä, ja myös Helmiloiste ja Rantatähti olivat opettaneet niitä lisää.
”Muuta keinoa ei ole. Partiot kulkevat yötä päivää, ja karkurit käydään hakemassa takaisin”, naaras sanoi ja heilautti häntäänsä. En halunnut enää keskustella kissan kanssa asiasta. Minua ahdisti ajatuskin siitä, että joutuisin kohtaamaan johtajan taistelussa.
Kujapartion jälkeen palasimme takaisin pesän toiseen kerrokseen. Lilja, Daisy ja Lauhalaukka olivat kaikki tiessään. Ilmeisesti he olivat joutuneet kujapartioihin. Päätin käyttää ajan hyödykseni, ja kävin makaamaan kovalle lattialle. Suljin silmäni, eikä mennyt kauaakaan, kun nukahdin.
Kerroin Helmiloisteelle ja Rantatähdelle tilanteestani. He ymmärsivät heti sen vakavuuden, ja kehottivat minua harkitsemaan asiaa. Olin nuori, mutta minua oli opetettu juuri tällaisten tilanteiden varalta. Helmiloiste oli tarjoutunut opettamaan minulle lisää taisteluliikkeitä, joista voisi olla hyötyä johtajaa vastaan. Naaras oli kertonut minulle lisää Jokiklaanin tavasta taistella.
Kun heräsin, Lilja oli palannut takaisin partiosta. Pesässä oli hämärää, ja suuri osa kissoista nukkui omilla paikoillaan. Sisareni katsoi minua kysyvästi.
”Löysitkö ratkaisun?” hän kysyi kuiskaten.
”Löysin, mutta en pidä siitä ollenkaan”, henkäisin ja käänsin katseeni kohti johtajaa, joka istui valppaana omalla vuoteellaan. Kissa katsoi kahta muuta kissaa, jotka keskustelivat kovaäänisesti paikoillaan. Lilja kehotti minua jatkamaan.
”Minun pitää taistella johtajaa vastaan. Vain silloin voimme päästä täältä pois”, sanoin hiljaisella äänellä. Liljan ilme oli huolestunut. Hän avasi suunsa, mutta ei sanonutkaan mitään. Naaras nyökkäsi.
”Sinä kyllä voitat hänet. Olet paras taistelija mitä tiedän”, naaras sanoi ja katsoi minua suoraan silmiini. Naurahdin vähän, vaikka tilanteessa ei sinänsä ollutkaan mitään huvittavaa.
”Olen ainoa taistelija, jonka sinä tiedät”, virnistin.
Viimein Lauhalaukka ja Daisy saapuivat takaisin. Kerroin heille kuulemastani, ja he olivat vähintäänkin yhtä epävarmoja kuin minä. Lauhalaukka tarjoutui jopa taistelemaan johtajaa vastaan, mutten voinut antaa sen tapahtua.
”Tämä on minun taisteluni. Vain näin minä voin todistaa itselleni ja tälle kissajoukolle, että en ole täällä turhaan. Tähtiklaani on tuonut minut tänne saakka, joten minun on voitettava tämä taistelu”, vastasin vakavalla äänellä. Kun olimme keskustelleet asiasta tarpeeksi, päätin nousta ylös. Yö oli pimeä, ja pesä oli hiljentynyt. Kävelin nukkuvan johtajan luokse, ja samassa yksi kujakissoista astui lähemmäksi. Hän kai piti minua uhkana.
”Hei, minulla on sinulle ehdotus”, sanoin, ja johtaja säpsähti hereille. Tuo mulkaisi minua vihaisesti ja nousi istumaan. Naaras haukotteli ja katsoi minua sitten kysyvästi.
”Haastan sinut kaksintaisteluun”, henkäisin niin kovaan ääneen, että hereillä olevat kissat takuulla kuulivat sen. Johtaja oli yllättynyt, eikä hän peitellyt sitä. Sitten tämän kasvoille piirtyi virnistys.
”Hyvä on, pikkuinen. Taistellaan vain”, kissa sanoi ja nousi seisomaan. Hän venytteli lihaksiaan, ja viittoi seuraajansa lähemmäs. Kissa kuiskasi sen korvaan jotakin, ja seuraaja nyökkäsi. Se kävi herättämässä jokaisen kissan pesästä ja ilmoitti, että johtaja oli haastettu.
Viimein pesän toinen kerros oli täynnä kissoja. He olivat tehneet meille taisteluringin pesän keskustaan. Minua ahdisti suunnattomasti. Katsoin Liljaa ja muita ystäviäni, jotka olivat tunkeutuneet kissajoukon lävitse lähemmäksi. Sisareni katsoi minua ja nyökkäsi. Vedin syvään henkeä ja rukoilin Tähtiklaania, kun yksi kujakissoista ilmoitti taistelun alkavan. Avasin silmäni ja kohtasin johtajan katseen. Asetuin matalammaksi ja lähdin kiertämään kehää. Johtaja teki samoin. Kun olin tehnyt puoli kierrosta, syöksyin kohti tabbykuvioista kissaa. Hän osasi ottaa iskun vastaan, ja hetken ajan kierimme yhdessä maassa. Yritimme molemmat löytää otetta toisesta, mutta sitä ei löytynyt. Karvat pöllysivät ympärillämme, kun kierimme lattialla.
Lopulta irtaannuin naaraasta ja liu’uin lattiaa pitkin kauemmaksi. Kissa nousi nopeasti ylös ja lähti juoksemaan minua kohti. En ollut valmistautunut, joten naaras onnistui kaatamaan minut maahan. Kissajoukosta pääsi voitonriemuisa ulvahdus. Riuhdoin itseäni kookkaan naaraan kehon alla yrittäen päästä irti tuon otteesta, mutta naaras oli upottanut hampaansa kaulaani. Hän puristi leukojaan yhä enemmän vain yhteen. Tuntui kuin happi olisi loppumassa. Hengitin raskaasti ja vaivalloisesti. Naaras liikautti toista takajalkaansa, joka antoi minulle mahdollisuuden. Potkaisin kissan vatsaa takajaloillani niin kovasti kuin saatoin. Onnekseni isku oli tarpeeksi voimakas. KIssa lennähti pois päältäni ja irrotti otteensa kaulastani. Nousin ylös ja yskin hetken ajan ja tasoitin hengitykseni. Sillä välin johtaja nousi ylös ja aloitti uuden hyökkäyksen.
Taistelu jatkui kauan, aivan liian kauan. Voimani tuntuivat loppuvan, ja johtajakissa vain tuntui leikittelevän. Hän riepotteli minua miten sattuu, viskoi maahan ja viilsi kynsillään turkkiani. Olin aivan loppu. Makasin maassa ja hengitin raskaasti. Johtaja asteli etäämmälle minusta. Hän vaikutti voitonriemukkaalta, ja kehotti seuraajiaan ulvomaan hänen ylhäisyyttään. Katseeni kiersi kissajoukossa ja etsi Liljaa. Naaras istui Lauhalaukan ja Daisyn kanssa vähän matkan päässä minusta. SIsareni kasvoilla oli pelokas ilme. Hän katsoi minua ja liikutti suutaan. Puhuiko hän minulle? Suljin hetkeksi silmäni ja rukoilin Tähtiklaania. Johtaja lähestyi taas minua. Se painoi käpälänsä rintani päälle ja virnisti. Samassa sain idean. Aloin vääntelehtiä maassa, ja lopulta rentoutin jokaisen lihakseni ja pysyin liikkumattomana. Johtaja naurahti.
”Voittaja taitaakin olla selvillä”, hän virnisti ja nosti käpälänsä pois päältäni. SIllä sekunnilla ponkaisin itseni pystyyn ja upotin hampaani naaraan valkeaan haulaan. Kissa kaatui hyökkäyksen voimasta maahan. Iskun ei pitänyt olla tappava, mutta käytin liikaa voimaa. Veri tulvahti suuhuni rautaisen makuisena. Kun irtaannuin naaraasta, suussani oli kasa karvoja, verta ja pala kissan kaulasta. Syljin ne heti pois ja käännyin kohti tabbykuvioista kissaa. Se ulvoi kuin vimmattu ja kouristeli maassa. Lopulta kissa lakkasi liikkumasta. Tämä ei ollut hämäys, vaan kissa oli oikeasti kuollut. Sen kylki ei enää kohoillut, ja kissan katse lasittui. Astuin askeleen taaksepäin ja menetin tasapainoni. Horjahdin ja kaaduin. Kissat huudahtelivat ympärilläni, mutta äänet sekoittuivat toisiinsa. Tumma hahmo lähestyi minua ja kumartui ylleni. Olin voittanut.
//Lilja tai Lauha? Toi kissajoukko tarjoo eka Medelle paikkaa niitten johtajana, mut Mesi ei ota sitä vastaa vaan haluaa lähtä ja sit nää vaikka vaan päästetää menemää. Mesi on aika heikossa kunnossa, mut sillä ei oo missää sen isompia haavoja.
// 1237 sanaa
