Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Heräsin ennen Ahmatahmaa, joten päätin hiippailla hiljaa ulos pesästä. Oli hyvä olla ulkona ilman häntä kiinni turkissani. Viimeisen kuun hän oli rajoittanut menemisiäni ja tekemisiäni niin paljon kuin vain oli pystynyt enkä ollut siksi päässyt juttelemaan kellekään. Minulla ei ollut vanhempia, joilta mennä pyytämään apua tilanteeseeni, joten täytyi turvautua johonkuhun toiseen. Olihan minulla muuta sukua, mutta en halunnut mennä heidän luokseen. Se ei vain tuntunut oikealta. Kuljetin katsettani ympäri leiriä ja näin Sädesäihkeen yksin leirin seinän vieressä. Hän katseli taivaalle. Hetken ajan tuntui vaikealta lähestyä kollia, mutta menin silti. Ahmatahma ei ollut täällä. Hän ei nähnyt tätä.
“Sädesäihke”, sanoin hiljaa ja livahdin tämän viereen istumaan.
“Olen ollut huolissani sinusta”, kolli sanoi ja katsoi minua oudolla ilmeellä. Käännyin katsomaan pois.
“Vai niin”, vastasin heikosti naurahtaen.
“Ahmatahma on ollut kanssasi aika paljon”, hän sanoi. Katsoin takaisin. Oliko Sädesäihke mustasukkainen? Ei hän voinut olla, ehkä vain huolissaan. Hänellähän oli oma kumppani.
“Niin no. Me olemme nykyään kumppanukset”, kerroin. Ääneni säröili.
“Et vaikuta iloiselta asiasta. Kohteleeko hän sinua hyvin?” Sädesäihke kysyi. Jännityin heti. Mitä vastaisin? Voisinko avautua ystävälleni kaikesta? Voisko hän auttaa? Puhumisen sijasta kohautin vain lapojani.
“Toivon, että olet onnellinen”, Sädesäihke sanoi ja nousi lähteäkseen.
“Ei”, sanoin ja katsoin häntä hätääntyneenä.
“Odota.”
Sädesäihke nyökkäsi ja istuutui.
“Ahmatahma pakotti minut kumppanikseen ja laati… sääntöjä. Hän ei halua, että puhun muille ja en ole onnellinen hänen kanssaan. Haluan sanoa sen hänelle, mutta pelkään…” vuodatin ulos suustani hiljaisella äänellä koittaen varmistaa ettei muut kuulleet. Sädesäihkeen silmissä leimahti viha. Kavahdin taaksepäin ja hänen ilmeensä pehmeni. Hän silitti hännällään selkääni merkiksi, että ei ollut minulle vihainen, vaikka hän edelleen näytti siltä, että olisi voinut nyt marssia sotureiden pesään ja antaa Ahmatahmalle köniin.
“Olen niin kiitollinen, että kerroit”, hän sanoi, “Onko hän satuttanut sinua?”
“Ei, ei mitään sellaista”, sanoin pikaisesti. Välitin edelleen Ahmatahmasta enkä halunnut hänelle ylimääräisiä syytteitä mistään. Enkä halunnut valehdella.
“Perhopuro, minä autan sinut tästä. Lupaan”, Sädesäihke sanoi ja kosketti lapaani nenällään. Puskin kollin rintaa.
“Kiitos”, naukaisin heikosti. Olin helpottunut, kun sain kaiken sanottua, mutta olin myös kauhuissani. Miten Sädesäihke aikoisi auttaa minua?
//jatkan säteellä
