Talvikkitakku
Kirjoittaja: Aura
Mitä Kuutamolaine oli juuri sanonut? Oliko naaras todella ehdottanut katsomaan olisiko hänellä ja Tähtimötaivaalla jotain yhteistä? Ei todellakaan olisi! Talvikkitakku tuijotti ystäväänsä tyrmistyneenä, kun Kuutamolaine ehdotti epäsuorasti tutustumaan Tähtimötaivaaseen? Oliko naaras todella noin hiirenaivoinen, kun ehdotti tuollaisia? Talvikkitakku todella oli ajatellut, että hän voisi luottaa naaraaseen. Että toinen olisi aina hänen puolellaan ja Talvikkitakku voisi todella olla oma itsensä toisen seurassa.
“Minä luulin, että olisit erilainen. Että olisit parempi ja minun puolellani”, punaturkkinen naaras lopulta totesi. Hänen vihreissä silmissään roihusi metsäpalon lailla ja mustavalkea naaras saattoi lukea niistä, että naaras ei ollut tyytyväinen Kuutamolaineen sanoihin.
“Talvikkitakku, älä viitsi. Minähän olen-”, Kuutamolaine huokaisi ja yritti hipaista ystäväänsä hännällään. Naaras kuitenkin kavahti taaksepäin ja tapitti toista edelleen huonotuulisena. Talvikkitakun aiempi hyväntuulisuus oli vaihtunut myrskyyn. Naaras oli suorastaan tunnettu siitä miten hänen tunteensa vaihtelivat laidasta laitaan. Talvikkitakku tiesi, että hän käyttäytyi pentumaisesti, mutta naarasta ei kiinnostanut. Hän halusi, että Kuutamolaine tiesi kuinka hän oli loukannut. Talvikkitakku ei osannut tai oikeastaan, häntä ei kiinnostanut ilmaista asiaa rakentavasti.
“Minua ei kiinnosta jutella kanssasi, jos ehdotuksesi ovat tuollaisia. Olet aivan yhtä hiirenaivoinen, kun kaikki muutkin”, naaras mouraisi korvat luimussa turhautuneena. Talvikkitakku tunsi olonsa uhatuksi ja sisimmässään pelkäsi, että Kuutamolaine hylkäisi hänet, kuten kaikki muutkin olivat tehneet. Todellisuudessa naaraasta tuntui, että Kuutamolaine oli kaikki mitä hänellä oli jäljellä ja naaras yritti pitää toisesta kiinni, kuin hukkuva viimeisestä oljenkorresta. Välillä naaras kuitenkin työnsi toista kauemmaksi omalla hankaluudellaan. Naaras halusi pitää kiinni Kuutamolaineesta, koska hän piti toisesta. Talvikkitakku ei osannut sanoittaa kunnolla tunteitaan ja hänestä tuntui, että itkeminen, raivoaminen ja huutaminen olivat hänelle parhaita keinoja. Hänen teki samalla mieli heittäytyä Kuutamolaineen turkkiin ja itkeä, samalla taas huutaa muiden epäreiluuttaan. Väliaikaisleirin ruoho tuntui inhottavan pistelevältä naaraan tassuissa eikä Talvikkitakku enää tiennyt mitä tehdä. Hetken ajan naaras harkitsi vain häipyvänsä Kuutamolaineen seurasta ja koko hiirenaivoisesta Eloklaanista, mutta ensimmäistä kertaa elämässään naaras hillitsi itsensä. Vedettyään syvään henkeä, kääntyi Talvikkitakku takaisin mustavalkoisen naaraan suuntaan, joka katsoi ystäväänsä kyllästyneenä. Punaruskea naaras ei antanut toiselle mahdollisuutta sanoa mitään, vaan syöksähti Kuutamolaineen kaulaan ja rutisti toista pitkään. Naaraat horjahtivat kasassa ruohikkoon ja Talvikkitakku piti Kuutamolaineesta tiukasti kiinni.
“Minun tulee ikävä sinua”, Talvikkitakku takelteli ja nieskeli suolaisia kyyneliä, jotka pyrkivät hänen poskelleen. Talvikkitakku sulki silmänsä ja hengitti Kuutamolaineen tuoksua. Hän painoi sen tarkasti mieleen, tätä tuoksua hän ei tulisi unohtamaan ikinä.
“Anteeksi, et sinä oikeasti ole hiirenaivo. Tai olet, mutta.. eri tavalla kuin muut”, Talvikkitakku mutisi naaraalle ja hautasi kasvonsa Kuutamolaineen turkkiin
Talvikkitakku marssi tyytymättömänä Tähtimötaivaan edellä, mutta Väärävarjon takana. Kolmikko matkasi klaanien läheisessä kaksijalkalassa etsimässä kotikisuja Eloklaanin avuksi. Talvikkitakulla oli niiin tylsää! Naaras kaipasi jotain hurjempaa, kuin kaksijalkalan tylsät kadut ja tylsät kotikisut. Punaruskea naaras haukotteli kita ammollaan ja hidasti hieman tahtiaan, jolloin Tähtimötaivas ujuttautui vanhemman naaraan ohitse. Punaruskea siristi silmiään, hän ei kyllä kulkisi viimeisenä! Talvikkitakku otti muutaman nopeamman askeleen ja astui nuoremman hännän päälle. Tähtimötaivas säikähti kosketuksen johdosta ja kääntyi naaraan puoleen, mutta Talvikkitakku katseli vain viattoman oloisena maisemia.
”Mitä sinä siinä toljotat?” eloklaanilaisnaaras tuhahti silmiään siristellen. Kaksijalkalan kivipolut tuntuivat ikävältä Talvikkitakun käpälissä ja hän kaipasi jo metsän siimekseen. Miten kukaan voisi asua täällä täyspäiväisesti? Talvikkitakusta matkaaminen oli kuitenkin hauskaa. Jos Kuutamolainetta ei olisi olemassa, hän olisi varmasti jo siirtynyt erakoksi. Kuutamolaine oli kuitenkin sen arvoinen, että naaras sieti klaanielämää.
//Tähtimö?
