Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Kävelyretken aikana Lauhalaukan varoitus oli noussut taas mieleeni. Se sai minut turhan varovaiseksi, ja pienikin rasahdus jossain lähistöllä olisi saanut minut säikähtämään. Omaksi onnekseni mitään epämääräisiä ääniä ei kuulunut, mutta pelkäsin Hiilihampaan huomaavan minun olevan epäilyttävän varovainen. Luotin Hiilihampaaseen täysin, joten katsoin parhaaksi kertoa hänelle varoituksesta, jonka olin saanut oranssinkirjavalta tähtisoturilta. Hiilihammas näytti yllättyneeltä ja huoli metsän turvallisuudesta taisi tarttua myös häneen. Soturi keskittyi nyt entistä enemmän ympäristön tarkkailuun.
Tuntui kuin raskas paino olisi puolittunut harteiltani, kun sain kerrottua asiasta Hiilihampaalle. Toki olin puhunut asiasta jo Minttuliekin, Liljatuulen ja Leimusilmän kanssa, mutta siitä huolimatta pelko metsässä piilevästä vaarasta vain paisui sisälläni.
”Minusta meidän kannattaa kuunnella hänen neuvoaan ja pysytellä valppaana. Emme vielä tiedä, minkä takia, mutta uskon hänellä olleen hyvä syy antaa sinulle tuo varoitus”, Hiilihammas lausui hiljentäen ääntään samalla, kun tämä kohtasi vihreän katseeni. Nyökyttelin hitaasti päätäni.
”Välillä vain mietin, että mitä jos olen ymmärtänyt jotakin väärin? Entä jos se ei olekaan varoitus? On kulunut kuita, eikä mitään ole tapahtunut. Joudummeko nyt elämään loppuikämme peläten ja odottaen, että jotakin tapahtuu?” kysyin hiljaa, miltei kuiskaten ja katsoin Hiilihammasta epäröiden. Soturin kasvoille piirtyi mietteliäs ilme, ja tämän jäänsininen katse harhautui minusta siniseen taivaaseen. Vauhtimme oli hidastunut huomattavasti, lähinnä vain askelsimme silloin tällöin askeleen verran eteenpäin nummilla.
”En tiedä”, Hiilihammas totesi pahoillaan ja käänsi taas katseensa minuun, ”ehkä on vain jatkettava elämää normaalisti, mutta pitää samalla varoitus mielessä.”
”Olen ajatellut samoin. Olisitko kiltti ja pitäisit tämän asian vain itselläsi? En tahdo huolestuttaa eloklaanilaisia, jos tämä ei olekaan varoitus. Luotan kyllä, että jokainen on tarpeeksi valppaana vaaran varalta kulkiessaan leirin ulkopuolella”, esitin pyynnön Hiilihampaalle. Kolli nyökkäsi.
”Tietenkin, jos niin pyydät”, tabbykuvioinen kolli lupasi. Oloni oli huomattavasti kevyempi kuin aiemmin. Sain olla kiitollinen siitä, että minulla oli tukenani Hiilihampaan kaltainen soturi.
”Meidän pitäisi varmaankin palata takaisin leiriin”, tokaisin huomattavasti rauhallisempana kuin äskettäin. Hiilihammas oli kanssani samaa mieltä, joten käännyimme ympäri ja kuljimme samaa reittiä pitkin takaisin kohti metsää.
