Varjotassu
Kirjoittaja: Koivu
Varjotassu oli erittäin yllättynyt, kun Sadetassu oli kertonut, ettei tällä ollut paljoa ystäviä Eloklaanissa – ei edes sisaruksia. Olisi luullut, että niin mukavalla ja sosiaalisella kissalla olisi paljonkin hyviä kavereita. Mutta ehkä heillä tosiaan olikin jotain yhteistä. Varjotassullakaan ei ollut koskaan ollut sisaruksia.
Kaksikko oli nyt saapunut leiriin.
”Tulehan, uusi ystäväni”, Sadetassu kehräsi. ”Käydään hakemassa jotakin syötävää. Sitten voisin ainakin itse mennä nukkumaan, on jo melko myöhä… Sinuakin varmaan väsyttää.”
Varjotassun korva värähti ja hän katsahti hämmentyneenä Sadetassuun, joka oli jo lähdössä kipittämään tuoresaaliskasalle. Varjotassu meni perässä.
Oliko siniharmaa naaras juuri käyttänyt hänestä sanaa ”ystäväni”? Varjotassun oli vaikea uskoa, että Sadetassu oikeasti tarkoitti sitä. Se kuitenkin tuntui hyvältä – siltä, että Varjotassu oli jollekin tärkeä. Sadetassukin tuntui kermanväriselle kollille jo ystävältä. Ehkä tunne ystävyydestä tosiaan oli molemminpuolinen, niin vaikea kuin Varjotassun olikin uskoa sitä. Hän ei ymmärtänyt, mitä Sadetassu oikein koki häneltä saavansa. Naaras itse oli kuitenkin tänään pelastanut Varjotassun päivän ja toi muutenkin valoa kollin elämään. Eihän Varjotassun seura ollut mitään siihen verrattuna, hän mietti.
Sadetassu oli alkanut jo syömään laihaa oravaa, kun Varjotassu havahtui takaisin ajatuksistaan. Kermanvärinen kolli valikoi hiiren kasasta ja liittyi aterioimaan ystävänsä viereen. Hän huomasi vasta nyt, miten kamala nälkä hänellä oli, eikä uskonut pienen hiiren riittävän. Varjotassu ei kuitenkaan viitsinyt ottaa yhtään enempää syötävää suppeasta kasasta. Kolli päätti, että metsästäisi huomenna vaikka koko päivän, jotta saisi saalistettua osuuteensa klaaninvanhimmille ja itselleenkin.
”Olisi kyllä kivaa, jos meillä olisi lisää yhteisiä harjoituksia”, Sadetassu sanoi saatuaan suunsa tyhjäksi.
”Niin kyllä olisi”, Varjotassu myötäili.
Kaksikko lähti kävelemään oppilaiden pesää kohti.
”Voisin pyytää Hiilihammasta ehdottamaan sitä Mesitähdelle”, Sadetassu pohti innoissaan. ”Tai sitten sinä voisit kysyä sitä Mesitähdeltä joku päivä.”
”Voin kysyä, jos et ehdi ensin”, Varjotassu maukaisi. Sadetassu naurahti.
”Minä kyllä varmaan ehdin ensin”, naaras sanoi virnistäen pilke silmäkulmassa. Varjotassu räpäytti silmiään hymyn korvikkeena.
Ystävykset pujahtivat sisälle oppilaiden pesään omille makuusammalilleen. Varjotassu oli niin lopen uupunut, että nukahti melkein saman tien.
Muutaman päivän päästä siitä, kun kaksikko oli toivonut mestareiltaan yhteistä harjoitustuokiota, Sadetassu oli yllättäen tökkinyt Varjotassun hereille ja kertonut, että heillä olisi tänään yhteiset taisteluharjoitukset. Varjotassua jännitti hiukan ajatus taisteluliikkeiden harjoittelusta Sadetassun kanssa, vaikka hän tiesikin siitä tulevan hauskaa. Ehkä Varjotassulla olisi jopa vähemmän suoriutumispaineita tänään.
Aurinko oli lähes huipussaan, kun Varjotassu ja Sadetassu kahlasivat lumihangessa Mesitähden ja Hiilihampaan perässä. He olivat matkalla sinne aukiolle metsässä, jossa Mesitähti yleensä piti Varjotassulle taisteluharjoituksia. Varjotassu muisti, että aukiota peittivät vain muutamat puun oksat.
”Eikö harjoittelupaikka ole aivan lumen peitossa?” Varjotassu kysyi ottaessaan Mesitähteä kiinni. Viime päivinä oli satanut niin paljon lunta, ettei Varjotassu ollut tiennyt sen edes olevan mahdollista.
”On se, mutta Omenahuuma ja Väärävarjo lakaisivat onneksi tuoreimman lumikerroksen pois tieltä,” Mesitähti kertoi hymyillen. ”He harjoittelivat oppilaidensa kanssa siellä jo aikaisin auringonnousun aikaan ja palasivat juuri leiriin, kun lähdimme.”
Nelikko saapui pian puiden ja muutaman vatukkapensaan ympäröimälle aukiolle, jonka luminen maa oli tallottu tasaiseksi. Mesitähti kääntyi oppilaita kohti. Hiilihammas pysähtyi istumaan päällikön viereen. Mesitähti katsoi tummanruskeaa soturia merkitsevästi. Hiilihammas nyökkäsi nopeasti ja aloitti:
”No niin. Ajattelimme Mesitähden kanssa, että voisitte harjoitella tänään taistelua oppimillanne liikkeillä toisianne vastaan. Me tarkkailemme ja ohjeistamme vierestä, jos teiltä jää jotakin huomaamatta. Ja tietystikin kehumme onnistumisia.”
”Kumpikin teistä osaa varmasti sellaisia liikkeitä, mitä toinen ei ole nähnyt, joten toivon mukaan opitte toisiltanne jotakin uutta”, Mesitähti lisäsi hymyillen.
”Voitte aloittaa heti, kun olette valmiit”, Hiilihammas antoi luvan.
Varjotassu ja Sadetassu nyökkäsivät yhtä aikaa. Naaras siirtyi kauemmas Varjotassusta niin, että ystävykset olivat vastakkain.
”Oletko valmis?” Sadetassu kysyi.
”Olen”, Varjotassu varmisti. Hän katseli naaraan valkoisia tassuja, jotka hädin tuskin erottuivat lumesta. Se olisi hyödyksi Sadetassulle, sillä Varjotassu ei välttämättä ehtisi aistia naaraan aikeita tämän käpälien pienistä liikahduksista. Varjotassu päättikin keskittyä sen sijaan Sadetassun silmiin; katse kertoi jo paljon. Paitsi siinä tapauksessa, että Sadetassu olisikin taitava hämäämään. No, se selviäisi kohta.
Varjotassu kohtasi Sadetassun valppaan, sinisen katseen. Hänen ystävänsä väläytti pienen hymyn. Samalla Sadetassu kyyristyi alaspäin, ja ennen kuin Varjotassu ehti valmistautua saati rekisteröidä kyseistä liikettä, siniharmaa naaras oli syöksynyt Varjotassua päin ja kaatanut hänet valkoiseen maahan. Varjotassu kierähti ympäri nopeasti, jolloin hän pääsi pois Sadetassun valkeiden käpälien otteesta. Sadetassu ei kuitenkaan päästänyt häntä ylös niin helpolla: Juuri, kun kolli oli nousemassa jaloilleen, naaras hyppäsi hänen päälleen ja alkoi läiskimään hänen lapojaan nopeasti kynnet piilossa. Varjotassu onnistui hetken kuluttua kiepahtamaan selälleen ja potkaisemaan Sadetassun pois päältään takajaloillaan. Hän ei kuitenkaan käyttänyt täyttä voimaansa, ettei harjoittelu tuntuisi liian rajulta. Päästyään ylös Varjotassu lähti kiertämään Sadetassua, jonka seuraavaa liikettä hänen oli vaikea lukea. Äkkiä naaras syöksähti häntä kohti ja teki hienon kierrehypyn, potkaisten Varjotassun kylkeä takajalallaan. Isku ei ollut tarpeeksi kova, joten kolli vältti kaatumisen. Nopeilla reflekseillä hän kamppasi Sadetassun toisella takakäpälällään heti, kun naaraan käpälät laskeutuivat maahan.
//Sade?
