Ampiaistassu
Kirjoittaja: Elandra
Hiirenkorvan alun suuret harjoitukset olivat alkaneet tänään, ja olin päässyt samaan joukkueeseen Kultatassun kanssa! Joukkueeseeni kuului myös Aurinkotassu, joka oli klaanin nuorin oppilas. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Aurinkotassu oli mukava, ja harjoituksista tulisi varmasti hauskat, vaikkemme menestyisikään! Kuolonklaanilaisten kohtaaminen oli jännittänyt minua kovasti. Olin aina kuvitellut heidät verisiksi raakalaisiksi, jotka eivät olleet millään tavalla tavallisia kissoja. Hämmennyksekseni olin kuitenkin saanut huomata, etteivät kuolonklaanilaisoppilaat poikenneet juurikaan minusta ja klaanitovereistani. Toki osa heistä mulkoili meitä hieman inhottavasti, mutta muutamien oppilaiden kasvoilla oli näkynyt leveitä hymyjä.
Harjoitusten alkaessa paikalla olivat molempien klaanien päälliköt, jotka aloittivat harjoitukset kertaamalla säännöt. Joissain lajeissa saisi ylittää vapaasti klaanien rajoja, mutta kaikki muut klaanien väliset säännöt olisivat edelleen voimassa. Olin hymyillyt itsekseni Punatähden muistuttaessa siitä. En ikipäivänä ystävystyisi kuolonklaanilaisen kanssa, joten sen säännön rikkomisesta ei ollut pelkoa!
Harjoitukset olivat alkaneet pesänrakennuksella, jossa olimme pärjänneet melko hyvin. Mestarit olivat hieman moittineet pesämme pientä kokoa, mutta muuten he olivat olleet hyvinkin armeliaita ja pitivät rakentamastamme pesästä. Kaiken kukkuraksi meidän joukkueemme nimettiin ensimmäisen lajin voittajiksi. Katsoin riemuissani molempia joukkuetovereitani. Molemmat olivat tyytyväisiä tuloksiin.
”Tiesin, että voittaisimme!” olin hihkaissut, vaikka todellisuudessa voitto oli tullut täytenä yllätyksenä.
Seuraavana lajina oli saalistus, johon osallistuisivat joka joukkueen kaikki jäsenet. Paitsi Talvikkitassu ja Pilvitassu jättäytyivät pois, sillä heidän joukkueissaan oli kolmen kissan sijasta neljä kissaa. Mestareiden mukaan kilpailu pysyisi reilumpana näin.
Kuuntelimme aukiolla, kun Tuhkajuovaksi esitelty naaras selosti saalistusosion säännöt läpi. Rajoja sai ylittää, mutta liian syvälle toisen klaanin reviirille ei saisi mennä.
”Aikaa on auringonlaskuun saakka, älkää siis myöhästykö. Voitte aloittaa nyt”, tabbykuvioinen soturi lausui ja päästi meidät matkaan. Vilkaisin yhä vierelläni seisovia Kultatassua ja Aurinkotassua virnistäen.
”Pidetään vain hauskaa, ei voitolla ole väliä. Se ei haittaa, vaikkemme saisikaan mitään kiinni”, naukaisin rempseästi. En halunnut joukkuetovereilleni minkäänlaisia paineita, sillä kuten sanottua, ei voitto ollut tärkeintä.
Toivotimme jokainen toisillemme onnea, jonka jälkeen lähdimme omille teillemme etsimään saalista.
Olin jättänyt metsän taakseni ja siirtynyt Eloklaanin nummille, sillä suurin osa oppilaista näytti jäävän sekametsään. Mitä vähemmän muita ympärillä oli, sitä enemmän ajattelin saavani saalista.
Ja voi miten hyvä saalisonni minulla olikaan! Auringonlaskun aikaan olin saanut kiinni peräti neljä saalista! Kaksi melko vanhaa jänistä, päästäisen ja varpusen. Kaikki olivat olleet yllättävän helppoja saaliita, jänikset varmaankin puolikuuroja, sillä kumpikaan niistä ei ollut kuullut minun lähestyvän.
Tyytyväisenä raahasin kaikki saaliini takaisin aukiolle, jonne oli jo kerääntynyt muita oppilaita. Kultatassu istuskeli yksin aukion laidalla. Hänen jalkojen juuressa lojui neljä elotonta saalista.
”Vau!” mumisin ennen kuin laskin saaliit maahan naaraan eteen. Kultatassu hymyili minulle.
”Meillä molemmilla taisi olla tänään hyvä saalisonni. Näitkö Aurinkotassua matkallasi takaisin tänne?” Kultatassu kysyi. Pudistin päätäni.
”Toivottavasti hän ehtii ajoissa paikalle”, sanoin käännellen päätäni yrittäessäni etsiä Aurinkotassun vaaleaa turkkia kissojen seasta.
//433 sanaa
