Kärpästassu
Kirjoittaja: Saaga
Olin isäni kanssa yhdessä saalistamassa. Metsä oli hiljainen aina yöllä. Kuun valo kimalteli lumipeitteellä.
“Mikä on lempiriistasi?” oranssiturkkinen soturi kysyi, kun riistanhajua ei sattunut nenään.
“Kala”, vastasin. Olin maistanut kalaa ensi kertanani leirissä yhdessä Käärmekullan kanssa. Silloin puut olivat olleet värikkäitä eivätkä valkoisia. Niissä oli ollut oranssia, keltaista ja vihreää. Lehtikadon aikaan puissa ei ollut lehtiä, ehkä se kävikin järkeen lehtikadonajan nimeä ajatellen.
“Aijaa”, Sädesäihke mutisi, “Minä pidän linnuista.”
En vastannut vaan tarkkailin ympäristöäni. Sädesäihkekin pysyi hiljaa.
Yhtäkkiä sain vainun. Myskinen hiiren tuoksu täytti nenäni, joten avasin myös suuni. Jälki oli selvä. Se johti minut pois polulta mutkitellen puiden välistä. En jäänyt katsomaan seurasiko isä minua. Hän sai tehdä mitä itse tahtoi. Minä nappaisin tämän saaliin ja näyttäisin isälle kuinka hyvä olin.
“Kärpästassu!” huuto säikäytti juuri paikantamani hiiren ennen kuin olin ehtinyt tarpeeksi lähelle. Käännyin ympäri ja tassutin takaisin puiden välistä isäni luokse.
“Siinähän sinä olet”, hän naukaisi hiven helpotusta äänessään, “Et voi noin vain kadota kesken kaiken.”
“Luulin, että ajatuksemme oli saalistaa”, selitin hiljaa, “ja sain vainun hiir-”
“Tule jatketaan”, Sädesäihke sanoi silmissään outo pilke. Hän näytti… vaivaantuneelta? Ei. Hän näytti ihan normaalilta.
