Lilja
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Haistelin ilmaa keskittyneenä. En ollut löytänyt vielä yhtään tuoretta eläimen hajua, ja olin alkanut pelätä, että joutuisin palaamaan takaisin emon ja veljen luo ilman saalista. Mesi saisi varmasti kiinni jotakin – hän oli niin etevä kaikessa. Minulla sen sijaan oli vaikeuksia haistaa joitakin hajuja, ja nenänikin kutisi inhottavasti aina kun vedin keuhkoihini ilmaa metsässä. Emon mukaan se johtui allergiasta.
Kuulin vaimeaa rapinaa edestäpäin. Käänsin korviani kuullakseni paremmin, ja tunsin, kuinka jokainen lihas turkkini alla kiristyi ja valmistautui johonkin. Raotin hieman suutani: kielelleni tulvahti minulle etäisesti tuttu haju, johon tiesin törmänneeni joskus aiemminkin. Se oli riistaeläin – pieni sellainen. Jos osaisin asettaa käpäläni oikein ja pitää pienempää ääntä, se ei ehkä huomaisi minua.
Hiivin lähemmäksi vatsa lähestulkoon maata viistäen. Viikseni värähtelivät, kun aistin liikettä kuivien lehtien joukossa. Tuskin ehti kulua hetkeäkään, ennen kuin jo silmäni äkkäsivät pienen punaruskean otuksen saniaispensaan juurella. Pikkueläin tonki maata kovin tärkeän näköisenä eikä se tuntunut huomanneen lähestyvää uhkaa.
Painauduin matalaksi ja keikautin vähän lantiotani saadakseni tukevamman asennon. Seurasin jyrsijän liikkeitä silmiäni räpäyttämättä. Kuulin oman hengitykseni korvissani pelottavan äänekkäänä, mutta en halunnut uskoa myyrän kuulevan sitä – tunne oli omassa päässäni, ja se johtui vatsanpohjassani kihelmöivästä jännityksestä, joka sai veren kiertämään nopeammin ja kuumempana suonissani.
Minun ei tarvinnut muistella emon oppeja: luotin omaan vaistooni, joka ohjasi minua eteenpäin. Sydämeni tykytti rinnassani, jokainen aistini oli jo äärimmilleen virittynyt ja ne yrittivät silti kurotella vielä pidemälle. Paljastin kynteni, ponnistin takajalkojeni kaikilla voimilla, ja loikkasin. Laskeuduin suoraan myyrän päälle, joka yritti epätoivoisesti etsiä pakotietä. Huitaisin sen tassullani ilmaan: jyrsijä lensi hännänmitan päähän ja jäi kiemurtelemaan maahan iskusta pökertyneenä. Kävin uudestaan sen kimppuun. Viskasin myyrän toistamiseen eteenpäin, kunnes kurotuin uudemman kerran sitä kohti kynsilläni ja annoin sille lopullisen armoniskun hieman haparoiden.
Katsoin saalistani tyytyväisenä. Osasin päätellä sen hajusta, että myyrä oli jo vanha eikä enää parhaimmassa mahdollisessa vireessä – ehkä juuri siksi olin saanut sen kiinni niin helposti. Joka tapauksessa kiitin vielä Tähtiklaania ensimmäisestä itse saalistamastani saaliista, ennen kuin noukin myyrän hampaisiini ja lähdin kävelemään takaisin päin omia jälkiäni pitkin.
Kun saavuin kohtaamispaikalle, Mesi oli jo siellä emon onniteltavana. Valkea kolli näytti saaneen kiinni komean harmaan hiiren. Tassutin heidän luoksensa myyrä hampaissani. Emo katsahti minuun, ja hän alkoi kehrätä mielissään saaliini nähdessään.
”Hyvää työtä – kumpikin!” hän iloitsi ja kumartui nuolaisemaan päälakeani. Pidin häntäni itsevarmasti pystyssä, kun vastasin emon eleeseen. Sen jälkeen siirryin onnittelemaan veljeäni.
”Hieno hiiri, Mesi!” mau’uin ja puskin päälläni valkean kollin kaulaa. Kuulin hänen kehräävän.
”Kiitos. Sinäkin sait kiinni oikein mahtavan myyrän!” Mesi vastasi kehuihin. Huiskaisin hännälläni välinpitämättömästi.
”Ei se mitään ollut verrattuna sinun saaliiseesi – minun myyrääni oli vanha ja varmaan myös umpikuurokin”, vitsailin, mutta puheissani oli kyllä totuuden siemenkin. Jos myyrä olisi ollut yhtään nuorempi tai hyväkuntoisempi, en olisi välttämättä saanut sitä kiinni. Aloin uskoa yhä enemmän, että myyrä oli ollut lahja Tähtiklaanin kissoilta.
”No niin, pennut, eiköhän palata takaisin pesälle. Meitä odottaa siellä oikea juhla-ateria.” Emon kasvoilla viipyi ylpeä hymy. Hän oli ylpeä meistä – hurjan ylpeä – ja minä tunsin itseluottamukseni kasvavan sitä myötä. Halusin kasvaa emoni veroiseksi kissaksi, mutta tiesin, että minulla olisi suuret tassunjäljet täytettävänäni.
Seurasin Meden kanssa emoa takaisin pesälle, jossa ryhdyimme syömään yhdessä kiitettyämme ensin Tähtiklaania kaikesta tämänpäiväisestä. Mutustaessani saalistamaani myyrää, en voinut lakata ajattelemasta sitä tunnetta, joka minut oli vallannut sillä hetkellä, kun olin vaaninut myyrää. Halusin ehdottomasti päästä kokemaan sitä lisää! Tuskin maltoin odottaa, että minusta tulisi täysikasvuinen kuten emosta.
//Mesi?
//544 sanaa
