Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
//Vk kp-boosti käytössä
Miten oli mahdollista, että isä oli kuollut. Miksi juuri hän eikä vaikka joku muu? En tietenkään toivonut kenekään kuolemaa, mutta mielummin joku muu kuin isi. Vaikka Korpikaste, hän ei ikinä rakastanut minua. Mielummin hän kuin isi.
Pääni kipu oli laskenut ja asettunut hieman Leimusilmän hoitojen avulla, ainoaksi kysymykeski jäi miten olin päätynyt tänne ensi sijassa.
Varpulaulu silitteli päätäni hännällään ja yritti samalla keskustella Leimusilmän kanssa. Kuulin supinasta jotain, ”Miksi”, ”Mustikkapyörre on niin”, ”Tajuton”, ”Iso haava”, ”Olisit kuunnellut ohjeitani”. Luulen, etteivät he tajunneet että istuin heidän vieressä.
”Miksi minulla on niin kova kipu päässä? Leimusilmä.” Pyysin parantajalta apua, ehkä hän tajusi taka -ajatukseni. Halusin saada kipurohtoa, mutta en uskaltanut kysyä sitä, jos vaikka Varpulaulu luulisi minua nössöksi tai heikoksi turhakkeeksi.
Leimusilmä pian ojensi minulle jonkinlaisen rohdon jonka nielaisin, se kutitteli kurkkua kun meni alas vatsaan.
—
Pian pääkipuni alkoi hellittämään, mutta ei todellakaan lähtenyt vielä pois.
”Saanko nousta ylös? Haluaisin käydä pienellä happihyppelyllä”, ehkä se auttaisi kuntooni. Ehkä minulle tulisi parempi olo, kun saisin hieman raitista ilmaa.
Leimusilmä aprikoi päätöstään hetken, mutta lopulta osasikin päättää.
”Vain, jos Varpulaulu tulee mukaasi. Muuten saatat satuttaa itsesi vielä pahemmin.” Leimusilmä ohjeisti minua sekä Varpulaulua.
Lähdin kävelemään pois parantajien pesästä, kun yhtä-äkkinen pääkipu iski. Jatkoin kävelemistä, mutta minua alkoi myös pyörryttää aivan valtavasti, nousin liian nopeasti. Amatöörivirh–
—
-”Mitä sanoin siitä, että kävelisit hänen vierellään koko ajan!”-
—
-”Yritin kaikkeni! Anteeksi Mustikkapyörre.”-
—
-”Toivottavasti hän ei kuollut.”-
—
-”Katso, hänellä on iso ruhje selässään.”-
—
”Hei? Mustikkapyörre?” Raotin silmiäni. Miksi en pystynyt näkemään kunnolla vaan katseeni oli sumeista?
”Kuuletko minut?” Nyökkäsin pienesti.
Miten olin päätynyt näin huonoon jamaan? Miten oli mahdollista, että koko kehoni oli aivan kipeä ja turtunut?
”Kaaduit tämän pesän ulkopuolella kivikasan päälle”, tuttu, hellä ja turvallinen isoveljeni ääni erottui Leimusilmän ja Vienotassun puheista.
Korvissani soi, en edes yrittänyt kuunnella mitä isoveljeni höpötti.
”Joudun nyt lähtemään, ainakin heräsit. Leimusilmä jää katsomaan sinua!” Varpulaulu lähti luotani.
Yritin nukkua, mutta koko kehoni oli ilmeisesti sitä vastaan. Miten oli tämä oli mahdollista?
”Olet pyörtynyt tänään jo kolme kertaa. Et saa missään nimessä nousta pesästäsi”, Leimusilmä kertoi. Miten olin muka pyörtynyt jo kolmesti? Enkös ollut vain äskenkin nukahtanut?
”Olet saattanut täräyttää aivosi pahasti, et nimittäin aijemmin muistanut isäsi kuolemaakaan”, Leimusilmä jatkoi. Tällä kertaa parantajakolli vain teki suuren virheen, miten niin isäni oli kuollut?
”Ai i-sä? Kuu-si-hänt-ä?” Olin niin huonossa kunnossa etten pystynyt itkemään, tai romahtamaan jonkun syliin. Surun tunneaallot osuivat sydämmeeni kuin terävät jääpiikit, miten isäni oli kuollut tässä aikavälissä?
”Isäsi kuoli jo monta kuuta sitten. Hän kuoli urheana soturina.” Tämä ei voinut olla totta, miten olin unohtanut niin ison tapahtuman? ”Nyt minua huolettaa sinun kunto, kun et kerran muista sitäkään. Muistatko, mitä söit aijemmin tänään?” Leimusilmä kuulusteli, enkä osannut vastata joten pysyin vain hiljaa.
Yritin nukahtaa, mutta Leimusilmän rohdot haavojeni päällä kirvelivät ja kutittelivat niin paljon, etten kyennyt mihinkään.
”No, et ilmeisesti muista. Olet nyt ehdottomassa lepomääräyksessä, etkä saa poistua pediltäsi ilman minun lupaa. Muuten sinulle käy huonosti, ja yritä olla nyolematta haavojasi.” Pitkän hiljaisuuden jälkeen Leimusilmä sanoi jotain, ja hän päätti sanoa jotain kamalaa. Ai en vai saanut poistua pediltäni? Mikä ihmeen vankila tästä oli tullut?
Toisaalta en varmaan edes kyennyt nousta pediltäni fyysistesti tai henkisesti. Etenkään ilman Varpulaulun tukea.
Yritin vihdoinkin nukahtaa kaikin voimin, se onnistui hyvin sillä seuraava juttu minkä näin oli kaunis joenranta.
—
Edessäni loisti vesi, ja ilta -aurinko. Se oli kaunein näky mitä olin ikinä nähnyt. Linnut lauloivat puissa takanani ja lensivät ympärilläni. Nappasin niistä yhden ja nautin sen mehevästä lihasta, miten ihanaa.
Kokeilin tassullani vettä, se oli juuri sopivan lämmintä pienelle uintireissulle.
Kastauduin veteen ja lähdin hennon virtauksen mukana jokea alaspäin.
Näin pienen matkan päässä kaksi kissaa, ne näyttivät tutuilta. Kun pääsin lähemmäs näin Kuusihännän, isäni. Hän oli rullaamassa alas rinnettä jokea kohden, tajuttomana. Aivan kuten minä olin ollut aijemmin sinä päivänä.
Yritin auttaa isäni ylös vedestä, mutta tassuni menivät vain hänen kehonsa läpi. Onnekseni pikkusiskoni Kuusikkokuiske tuli pelastamaan hänet, tai ainakin yritti pelastaa hänet. Siskonikin käpälät menivät isän turkin läpi, katsahdin häneen ja sitten isään.
Yritin uida isäni perään, mutta olin liian hidas. Kuusikkokuiske seurasi minua rantaa pitkin, isä oli kadonnut. Pysähdyimme yhdessä suremaan Kuusihännän kohtaloa, mutta jotain oli pielessä.
Kuusikkokuiske huusi kauhuissaan: ”Varo, TAKANASI!”
Katsoin taakseni ja ihan vieressäni oli todella iso oksa, joka sitten osui minuun. Auts!
—
”Mitä ihmettä teet?” Tiuskahdin parantajalle Leimusilmälle, kun hän tuputteli haavojani hämähäkinseitillä. Oli keskiyö. Mutta pääasia miksi Leimusilmä oli herättänyt minut, ehkä vahingossa oli se että olin kierähtänyt pois pediltäni.
Nousin nopeasti ja menin takaisin makuulle, en halunnut uutta pyörtymiskohtausta.
”Nukuhan nyt, muutama haavoistasi oli vain auennut. Halusin korjata ne ennen kuin koko pesä olisi aivan veren peitossa”, Leimusilmä kehotti ihan oikein, minun pitäisi mennä nukkumaan. Jostain syystä taka-ajatuksena en vain pystynyt päästämään irti siitä, mitä oli tapahtunut kun isä kuoli? Näin siitä aijemmin painajaisen, mutta se ei varmaan ollut kovin tosi.
—
”Mustikkapyörre? Oletko hereillä? Tarvitset vettä”, heräsin epämiellyttävään tiuskaisuun korvaani.
Se tuli siskoltani, Kuusikkokuiskeelta. Ehkä kyseessä olikin ystävällinen pyyntö, mutta olin vain liian herkkä.
”Varpuloiste kertoi tilastasi, onko sinulla kaikki ok? Et ainakaan näytä siltä”, rakastin siskoni huolehtivaisuutta.
”Kaikki on ihan hyvin, mitään vakavaa ei ole käynyt. Ainakin luulen niin”, yritin saada jonkinlaista ääntä keuhkoistani ulos.
”Muuten, miten isä kuoli?” Töksäytin Kuusikkokuiskeelle, juuri ennen kuin tämä oli poistumassa pesästä.
”H-hän kieri jokeen ja sitten kuoli leirissä vammoihinsa”, kysymykseni oli järkyttänyt siskoani. Ehkä hän halusi unohtaa asian, sillä sisko parka oli nyt juoksemassa ympäri leiriä itku silmässä.
Ilmeisesti unessani oli jotain tosijuttujakin. Ehkä se oli vain painajaisversio tositapahtumista.
Näin, miten Leimusilmä tuli unikonsiementen kanssa luokseni ja kuiskutti: ”Otahan nämä, niin päivä menee nopeammin.”
”Kiitos!” Kuiskasin takaisin ja nukahdin siinä silmänräpäyksessä.
—
”Hei, Mustikkapyörre!” Onko sinulla nyt parempi olo?” Veljeni oli käymässä luonani illalla, en ollut nähnyt häntä päivään joten oli helpotus tavata kolli nyt.
”On minulla kai vähän parempi, en edelleenkään tiedä mitä tapahtui, Leimusilmä ei suostu kertomaan minulle”, en voinut ymmärtää, mitä oli käynyt jotta hän ei voi kertoa minulle.
”No tuota… Se on aika pitkä tarina. Ehkä voin kertoa, kun sinä olet taas kunnossa?” Varpulaulu yritti olla kiva ja kiltti isoveli, mutta aiheutti minulle vain ahdistuksen tunteen.
”Selvä kai, kunhan lupaat kertoa”, ja sitten kerrot tositapahtumat. Lisäsin itselleni pääni sisällä.
//Varpu?
//Nyt oli sellanen maratoni, että saattaa olla muutama asia/kontekstivirhe tarinassa
//Sori Mustikka
KP-boosti käytössä
