Pörriäispentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tapitin hurjistunutta isääni silmät suurina ja pelokkaina. Normaalisti en olisi pelännyt kurinpalautusta – minä olin villi liekki, jota ei voinut tukahduttaa. Mutta nyt täällä pimeässä sen jälkeen, kun olin jo kerran säikähtänyt pahanpäiväisesti, Irvikita näytti tavallista hurjemmalta. Painauduin maata vasten korvat luimussa ja vedin häntäni kylkeäni vasten lohduttaakseni itseäni.
“Mitä sinä oikein kuvittelit?” Irvikita saarnasi kiihtyneesti. “Metsä ei ole mikään huviretkipaikka pennuille! Teidät olisi voinut napata vaikka kettu tai haukka. Tai sitten olisitte voineet tippua jokeen. Teillä ei ole vielä tarvittavaa koulutusta – saatika kokoa – selviytyä sellaisesta.” Suurikokoisen kollin häntä huiskahteli puolelta toiselle. “Kun emosi kuulee tästä, hän ei taatusti päästä sinua ulos pentutarhasta seuraavaan kuuhun”, isä huokaisi.
Silmäni suurenivat entisestään. Kokonaiseen kuuhun? En pääsisi ulos kokonaiseen kuuhun?! Epäreilua! Kynteni liukuivat esiin ja upposivat leirin pohjaan. Pelon alta kiukku nosti päätään esiin, ja minä olin aikeissa ryhtyä tuliseen vastaväittelyyn, kun kuulin Hellepennun miukaisevan vierestäni:
“Minä tämän keksin, pakotin Pörriäispennun mukaan!”
Toljotin pesätoveriani äimistyneenä. Oliko Hellepentu juuri ottanut syyt niskoilleen… vapaaehtoisesti? Vilkaisin kollipennun isää – Lieskakajo ei näyttänyt olevan yhtä vihainen kuin minun isäni. Lieskakajo katsahtikin Irvikitaan vetoavasti.
“Tiedäthän sinä pennut, Irvikita”, jykevä soturi sanoi minun isälleni hieman veikeän kuuloisesti, “me olimme nuorena itse aivan samanlaisia – janosimme suurempia seikkailuja kuin mitä leirissä oli tarjolla.”
Katseeni lipui takaisin isääni, jonka lavat olivat nyt lysähtäneet alas. Hän ei vaikuttanut olevan enää niin kiihdyksissään kuin aiemmin kuultuaan, että Hellepentu oli tämän idean takana. “Tiedänhän minä”, isä murahti, mutta loi silti tuimahkon katseen minuun ja Hellepentuun, “mutta sen janon sammuttamisen hinta voi olla kalliimpi kuin uskotkaan.”
“Me emme tee sitä enää”, kimitin hiljaa, edelleen pieneksi palloksi käpertyneenä. Toivoin, että tekemällä itsestäni mahdollisimman piskuisen Irvikidan silmissä, tämä heltyisi edes vähän. “Me luvataan se.”
//Helle?
