Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hilehuurteen vastaus sai Leimusilmän paniikin laantumaan hieman, kun enää ei tuntunut niin todennäköiseltä, että kaikki klaanissa olivat tietoisia hänen ja Lieskakajon suhteesta. Oli toivoa, etteivät muut pystyneet näkemään heidän esityksensä läpi – Hilehuurretta lukuun ottamatta.
Leimusilmä veti syvään henkeä ja antoi karvojensa silottua. Hän tuli yhtäkkiä kiusallisen tietoiseksi toisen kollin läsnäolosta ja siitä, miten tämä oli juuri todistanut klaaninsa parantajan hermoromahdusta keskellä metsää. Häntä alkoi hävettää. Parantajan ei kuulunut käyttäytyä näin, ei etenkään klaanitoverin edessä. Hänen olisi kuulunut olla tyyni kuin järven vesi aurinkoisena viherlehden päivänä. Sen sijaan hän oli kuohunut raivopäisen kosken lailla.
“Anteeksi tuosta”, hän rykäisi kurkkuaan ja lipaisi rintakarvojaan jännittyneenä. Sitten hän antoikin lapojensa tipahtaa alas ja päätti luottaa Hilehuurteeseen. Soturi saattaisi ymmärtää hänen ongelmansa muita paremmin. “Minä vain… En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Emme ole Lieskakajon kanssa virallisesti yhdessä tai mitään. Emme voisi olla. Hänellä on kumppani ja pentuja – mitä hekin siihen sanoisivat, jos heidän isänsä yhtäkkiä alkaisi seurustella klaanin parantajan kanssa? Minun kuuluisi olla puolueeton ja välittää kaikista tasapuolisesti!”
Leimusilmä tunsi voivansa hengittää hieman paremmin saatuaan puettua ajatuksensa sanoiksi jollekulle. Hänellä ei juuri ollut juttukavereita, joille olisi voinut puhua omista ongelmistaan. Aina ennen hän oli voinut kääntyä oman mestarinsa puoleen pulmatilanteissa, mutta se ei ollut enää mahdollista. Hänen piti oppia ratkomaan omat ongelmansa ihan yksinään.
//Hile?
