Sielupentu
Kirjoittaja: Käärmis
Usva pyörteili ympärilläni kuin suuri käärme. Katselin ympärilleni hämilläni. Missä minä olin? Tämä ei ollut Eloklaanin pentutarha ainakaan. Mitä tein siellä? Miten olin päätynyt sinne? Ja tärkeintä, kuinka pääsisin pois?
“Huhuu? Onko täällä ketään? Kimalaistoive? Emo?” huhuilin loputtomasti jatkuvaan usvaan hermostuneena, mutta samaan aikaan kumman innostuneena. Pentutarhalla oli tylsää. Muiden pentujen leikit eivät aina oikein kiinnostaneet minua ja minusta tuntui, että monesti pennut leikkivät ennemmin pentuetovereidensa kanssa kuin minun, mutta en toki voinut sanoa varmaksi. Nyt minulla oli jokin kiinnostava seikkailu edessäni!
Tassutin eteenpäin vilkuillen ympärilleni jatkuvasti. Jännitys kupli sisälläni kovempaa kuin koskaan ennen. Olipa se siistiä! Suuri pelottava maailma ja pienen pieni pentu! Mitä kaikkea voisikin tapahtua?!
Ennen kuin kerkesin kamalan syvälle unimaailmaan, liike vierelläni herätti minut. Nostin päätäni kärttyisenä. Kuka oli kehdannut herättää minut tutkimusmatkaltani! Kuinka törkeää!
Huomasin, että kukaan muu pentutarhalla ei sen suuremmin luonani liikkunut kuin Kimalaistoive, joka vaihtoi vain asentoaan vierelläni unissaan. Niinpä tietysti. En voisi edes tehdä selväksi, että ensi kerralla koettaisi olla hieman varovaisempi, jotta ei herättäisi minua hyvältä uneltani! Hän pääsisi siis tällä kertaa pälkähästä.
Nousin jalkeille ja tassutin kohti Käärmekultaa, joka makasi omalla makuusijallaan ja katseli pentuaan rakkauden täyteisin silmin. Jos muistin oikein, olin kuullut hänen ja Sädesäihkeen nimenneen pennun Kärpäspennuksi. Kuinka hassu nimi!
Kurotin kaulaani naaraan pedille nähdäkseni hänen pentunsa paremmin, mutta kuningatar vain kietoi häntänsä pennun ympärille tiiviimmin ja katsoi minua tiukasti. Mitä minä nyt olin muka tehnyt!?
“Mitä?” tivasin naaraalta.
“Kärpäspentu on vielä pieni. Hän ei voi tulla leikkimään rajuja leikkejä kanssasi. Hänen täytyy levätä paljon ja kasvaa”, Käärmekulta naukaisi. Katsoin häntä ihmeissäni.
“Minä tulin vain katsomaan häntä! Enkö saa edes sanoa hänelle hei!?” naukaisin kovaan ääneen hieman turhautuneena.
“Hyvä on, mutta ole varovainen, äläkä herätä häntä”, kuningatar myöntyi. Hymyilin heti leveästi ja astuin hänen makuusijalleen varovasti etutassuillani ja kurotin kaulaani. Nätti pieni musta pentu makasi kuningattaren vatsaa vasten ja uinui siinä.
“En malta odottaa, että hän on vahempi ja pääsee leikkimään kanssani!” naukaisin innokkaasti ja katsoin Käärmekultaan silmät kimaltaen. Hän näytti hieman epävarmalta.
“Siihen kestää vielä. Ja pentutarhalla on paljon muitakin pentuja. Voit aina leikkiä heidän kanssaan”, hän naukaisi. Katsoin häntä hämilläni. Eikö hän halunnut, että Kärpäspentu saisi ystäviä? Kummaa…
“Niin kai”, naukaisin vain ja lähdin suuntaamaan toisaalle pentutarhalla. Ehkä saisin jonkun suostuteltua kanssani leikkimään.
Katselin ulos pentutarhan suulta. Mietin haluaisinko mennä ulos, vaikka siellä olikin hieman kylmä. Huomasin yhden klaanin senhetkisistä ainoista oppilaista, Tupsutassun, saapuvan leiriin mestarinsa kanssa. Hän oli tainnut olla harjoituksissa.
Loikin pentutarhalta kollioppilasta vastaan. Voisin kysellä häneltä, millaista leirin ulkopuolella oli ja mitä kaikkea jännittävää oppilaat pääsivät kokemaan. Siinä olisi minulle ainakin jonkin verran tekemistä.
“Hei, Tupsutassu! Olitko harjoituksissa?” kysyin oppilaalta innokkaasti, kun saavutin hänet. “Millaista ulkona on? Oletko vielä törmännyt Kuolonklaanilaisiin? Entä oletko tapellut vielä kettuja ja mäyriä vastaan? Jos olet, millaista se on?!”
//Tupsu?
