Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Oli todella pimeää ja tähtien hopeanauha välkehti tummansinisellä taivaalla luoden satumaisen vaikutelman yöllisestä maisemasta. Äänet erottuivat kirkkaasti lähes äänettömässä yöilmassa, erään satunnaisen pöllön kolkkoa huhuilua lukuunottamatta oli hipihiljaista. Katselin lumoutuneena, vihreät silmät sirrillään taivaalle ja nautin luonnon rauhoittavista tuoksuista ja äänistä. Sammal tuntui ihanan pehmeältä käpälieni alla, pienet, yksittäiset ruohonkorret kutittelivat polkuanturoitani silloin tällöin. Oikaisin käpäläni pitkään, rentoon venytyksen ja haukottelin makeasti vetäessäni keuhkot täyteen yöllisiä tuoksuja, jotka leijailivat ilmassa kuin taivaallisen pehmeät höyhenet. Siirsin kaikista tuoksuista hämmentyneenä vihreiden silmieni katseen valtaviin pyökkeihin, joiden oksat levittäytyivät suojelevaisesti ylleni illan pimeyden vallitessa. Ne oksat olivat oudolla tavalla lumoavia levittäytyessään taivaan korkeuksiin.
-Niillä on siellä oma valtakunta. Naukaisin pää unelmia täynnä, sitten naurahdin ajatukselle katsellessani tarkasti jokaista vihertävää puuta ja ohutta ruohonkortta.
Maailma oli niin erilainen yöllä,sen tuoksut, äänet, jopa kasvit tuntuivat erilaisilta ja kiehtovammilta kuin päivällä milloin aurinko valaisi kaikkea eläväistä.
Nousin kaikista yön kiinnostavista asioista hurmaantuneena varsin hitaasti ylös.
-Odotan vielä pikku hetken. Tuumasin ääneen ja yritin etsiä katseellani, jotakin elollista suurien puiden tummista varjoista.
Siirryin varmoin käpälin hieman kauemmaksi puista ja istahdin takaisin vihreälle, pehmoiselle sammaleelle. Sitten se tapahtui, se jota olin koko yön odottanut alkoi viimein. Pieniä, mystistä himmeää valoa hohkaavia hyönteisiä putkahteli esiin pienimmistäkin puiden koloista. Hyönteiset näyttivät siltä kuin ne olisivat hypelleet riemusta päästessään ulos ahtaista koloistaan, joissa ne olivat lymynneet koko pitkän päivän. Ne liitelivät ilmassa ja loivat vielä mystisemmän vaikutelman itsestään tehdessään kuvioita kun samalla hohkasivat lempeän, himmeää valoa kuin yön mustan harmauden vastapainoksi. Nousin esityksestä lumouteena ylös ja katselin vielä hetken vihreät silmät kaihoisasti kimmeltäen hyönteisiä, jotka katosivat yksitellen sinertävän taivaan hellään huomaan. Oikaisin itseni ylös ehkä jopa liian mukavalta istumapaikaltani ja lähdin tassuttamaan laikukukkaat käpälät pitkästä istumisesta kipuillen kotiin päin, ettei kukaan vain saisi vihiä yöllisestä retkestäni. Loikin taidokkaasti puiden välistä korvat hieman luimuun laskeutuneena kun aamuinen, melko kylmä viima alkoi panna parastaan. Yritin parhaani mukaan väistellä risuja ja puiden juuria, joita maassa nyt pakostakin sattui olemaan.
//316 sanaa//
