Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto kiiruhti nopeasti Virtaviiman kannoilla kohti tuoresaaliskasaa penkovaa oppilasta, jonka nimi oli kai Vihatassu tai jotain sellaista. Jääviillon mielestä nimi sopi nuorukaiselle oikein mainiosti – olihan ruskeaturkkinen nuorukainen kenties yksi Eloklaanin vihaisimpia kissoja. Se ei tosin punaturkkista soturia hetkauttanut, sillä hänhän ei yhtä eloklaanilaisoppilasta pelännyt. Jääviiltoa ärsytti se, miten Virtaviima otti haltuunsa tilanteen antamatta Jääviillolle mahdollisuutta kurittaa oppilasta heti alkuunsa! Kollisoturin häntä vispasi puolelta toiselle vauhdikkaasti, kun hän silmäili Virtaviimaa ja Vihatassua. Tilanne eteni kuitenkin juuri siihen suuntaan kuin soturi oli toivonut. Vihatassu oli alkanut uhmata kuolonklaanilaisia ja onnistunut viiltämään kynsillään Virtaviimaa tassuun, vaikka kolli olikin selvästi yrittänyt vain pitää tuoresaaliin itsellään. Viimein Virtaviima suvaitsi ottaa Jääviillon osaksi tapahtumaa. Harmaaturkkinen naaras kääntyi entisen mestarinsa puoleen:
”Eikös vain vartijoiden uhmaamisesta seuraakin rangaistus, Jääviilto? Etenkin, jos vartijaa on satutettu.”
Jääviilto katsahti ensin soturin ylösnostamaan käpälään, johon oli ilmestynyt pieni pintanaarmu, joka puski ulos pienen pisaran verta. Jääviillon jäinen katse muuttui yhä vain äreämmäksi, kun se kohdistautui Vihatassuun. Oppilas katsoi edelleen uhmakkaasti kahta soturia, kuin ei olisi ymmärtänyt juuri tekemäänsä pahaa virhettä.
”Sinä teit juuri kammottavan pahan virheen, kakara”, Jääviilto sihahti ja otti uhkaavasti askeleen lähemmäs eloklaanilaisoppilasta, joka ei näyttänyt vieläkään ymmärtävän pelätä. Vihatassu näytti tavallistakin vihaisemmalta ja Jääviilto totesi nopeasti kollin olevan yhtä tyhmä miltä näyttikin.
”Teillä ei ole oikeutta kieltää minua syömästä!” raitaturkkinen kollikissa uhmasi vanhempia kissoja ja syöksähti kohti vähän matkan päässä lojuvaa hiirtä.
”Ai eikö?” Jääviillon kasvoille oli piirtynyt hurjistunut ilme, kun tämä otti askeleen lähemmäs inhottavaa eloklaanilaisoppilasta. Soturi nosti käpälänsä pystyyn, paljasti kyntensä ja läimäytti kollioppilasta suurella käpälällään suoraan takaraivoon. Se sai Vihatassun vingahtamaan ja tämän ote hiirestä irtosi välitömästi. Virtaviima ymmärsi toimia ja nappasi hiiren pois oppilaan ulottumattomiin.
”Lopeta! Senkin hiirenaivo!” Vihatassu rääkyi, kun Jääviilto painoi käpälänsä vasten maassa vatsallaan makaavan oppilaan selkää.
”Vieläkö sinä uhmaat minua, senkin inha kirppukasa?!” Jääviilto tiuaksisi kumartuessaan nuoremman kollin korvan juurelle.
”Sinä et minua määräile! Se on MINUN hiireni!” Vihatassu ei näyttänyt oppivan läksyään, joten Jääviilto nappasi hampaillaan kiinni oppilaan niskanahasta ja alkoi riuhtoa tätä raivopäissään. Kun Vihatassu aneli soturia lopettamaan, Jääviilto ei heti tehnyt kuten kolli pyysi. Hän jatkoi vielä hetken, kunnes kyllästyi itsekin. Punaturkkinen kolli nimittäin tiesi, ettei hän saisi tappaa Vihatassua vaikka kuinka mieli tekisi. Soturi irrotti otteensa ja käänsi päänsä takanaan seisovan Virtaviiman puoleen.
”Mitä sanot, riittääkö tämä rangaistukseksi kivustasi, vai vieläkö tämä kurja oppilas kaipaa opetusta?” Jääviilto kysyi pahansuopa virne kasvoillaan.
//Virta?
