Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Pennun pienet silmät kulkivat pesän katossa, lattiassa, suuaukossa ja kissoissa. Mustikkapyörteeseen hän pysähtyi muutakin pidemmäksi aikaa. Katselin, kun Kehräpennun pelokas katse kohdistui taas minuun. Katse oli vähemmän pelokas, mutta silti epävarma. Pentu oli niin haavoittuvainen. Minun olisi pidettävä hänestä huolta.
“E-emo? Oletko sinä minun emoni? Onko tämä koti?” pentu kysyi heiveröisellä äänellä. Katsahdin Leimusilmää, joka istui pienen välimatkan päässä katselemassa. Hän halusi tietenkin varmistaa pennun olevan kunnossa.
“Tärkeintä on nyt se, että sinä olet kunnossa. Tämä paikka on nyt kotisi kutsumme sitä Eloklaaniksi”, kerroin pennulle edelleen lempeästi kehräten. Kehräpentu oli niin avuton ja pieni. Katsoin häntä miltei säälivästi. Pentu ei itsekään muistanut omaa emoaan, joten kai hän voisi pysyä luonani.
“Tiedätkö nimeäsi?” kysyin pennulta. Kehräpentu mietti hetken.
“En taida. Onko minulla nimi?” naaras kysyi edelleen hiljaisella äänellä. Häntä varmaan ujostutti uusien kissojen seura.
“Ajattelin, että Kehräpentu sopisi sinulle”, vastasin ja katsoin sitten naaraspentua, “Koskeeko sinua mihinkään?”
Pentu katseli tassujaan ja omaa turkkiaan pohdiskellen. Hän oli niin kaunis ja pieni.
//Kehrä?
