Varjoliekki
Kirjoittaja: Koivu
”Tiedän sen, Varjoliekki”, Sadeturkki sanoi vihdoin lempeästi naurahtaen, kun Varjoliekki keskeytti puheensa.
”Ja juuri siksihän minä sinua rakasta-”, naaras vaikeni nopeasti ja kaksikon ylle syntyi hetkeksi jännittynyt hiljaisuus, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Varjoliekin silmän levisivät ja hän kääntyi tuijottamaan harmaansinistä ystäväänsä, kuin olisi nähnyt aaveen. Kollin sydän tykytti entistä nopeammin. Lämmin tunne valtasi hänen rintansa, poskensa ja käpälänsä niin intensiivisesti, että Varjoliekki pelkäsi pyörtyvänsä. Hän yritti uskotella itselleen, että hän oli kuullut väärin ja vain kuvitellut kuulevansa sen, mitä halusi Sadeturkin sanovan. Naaraan reaktio kuitenkin kertoi toisin. Tämä tuijotteli valkeita etutassujaan, mutta avasi pian suunsa hiljaiseen kuiskaukseen:
”Anteeksi.”
Kermanvärinen kolli tuijotti parasta ystäväänsä saamatta sanaa suustaan. Hän yritti rauhoittua hengittämällä syvään, mutta paineli hermostuneena etutassujensa kynsiä maahan vuoron perään.
”O-onko se totta?” Varjoliekki kysyi, koska oli liian peloissaan, että mokaisi tilanteen jälleen ymmärtämällä väärin. Kolli tunsi koko kehonsa tärisevän, eikä hän pystynyt lopettamaan sitä.
”On”, Sadeturkki maukui hiljaa katse maassa. Varjoliekki tunsin onnen kipinän sisällään. Hän tuijotti harmaata naarasta, eikä ollut uskoa korviaan. Naaras näytti kovin surulliselta ja vaivaantuneelta, eikä Varjoliekki halunnut antaa ystävänsä rypeä surussa enää kauempaa.
”Minäkin rakastan sinua, Sadeturkki”, Varjoliekki lausui suoraan sydämestä. Hänen tärinänsä loppui samalla sekunnilla. Naaras nosti katseensa hitaasti ylös. Varjoliekki ei halunnut irrottaa katsetta Sadeturkin kauniista, sinisistä silmistä. Hänestä kuitenkin tuntui, kuin naarasta olisi edelleen vaivannut jokin.
”Minä… luulin, että sinulla oli jo joku toinen”, Sadeturkki sanoi vihdoin. Varjoliekki kallisti päätään hämillään.
”Lokkitassu vihjasi niin”, hän selitti. Varjoliekki pudisti päätään. Hänen sisällään käväisi raivo; Lokkitassu oli yrittänyt rikkoa heidän välinsä. Ääretön ilo siitä, että Sadeturkki tunsi samoin häntä kohtaan, vei kuitenkin vihan pois hetkessä. Varjoliekki siityi lähemmäs Sadeturkkia silmät loistaen ja puski hellästi tämän poskea päälaellaan.
”Sadeturkki, en voisi koskaan rakastaa ketään muuta niin paljon kuin sinua”, kolli maukui kehräten onnesta.
//Sade? <3 :') KP-boosti käytössä
