Minttuliekki
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Hymyilin Hiilihampaan kertomukselle. Samalla mieleeni nousivat omat ystäväni -tai ainakin osittain entiset sellaiset.
”Minullakin oli hyviä ystäviä Kuolonklaanissa”, selitin pienesti hymähtäen, ”Vietimme aikaa yhdessä kaiken aikaa. Välillä kuitenkin kohtalo on luonut ystäville eri polut ja heidän tiensä eroavat, niin kuin minun tapauksessani.” Hiilihampaan silmiin nousi pahoitteleva sävy ja hän oli juuri sanomassa jotain, kun nostin häntäni ylös ja sanoin:
”Eikä minua haittaa puhua siitä. Kaikki on hyvin.” Ääneni oli lämmin puhuessani itseäni nuoremmalle kollille, joka näytti helpottuneelta saadessaan tietää, ettei ollut vahingossa puhunut mistään, joka johtaisi aiheeseen, joka saisi oloni epämukavaksi.
”On hienoa, että olette löytäneet ystävyyden, sillä ystävänrakkaus on yksi tärkeimmistä asioista. Pitäkää siitä kiinni”, tokaisin vielä. Kaksikko nyökkäsi ja vilkaisi toisiaan hymähtäen. Sen jälkeen jatkoimme metsästämistä.
Saavuimme myhään illalla leiriin saaliitamme kantaen. Olimme saaneet yllättävän hyvän määrän riistaa vietäväksi leiriin.
Tiputin saalistamani oravan tuoresaaliskasaan ja sitten käännyin kaksikon puoleen.
”Oli mukavaa viettää aikaa kanssanne tänään”, sanoin lämpimästi, ”Kiitos hyvästä seurasta.” Hiilihampaan kasvoille levisi hymyt ja hän tokaisi:
”Samat sanat!” Korppisiipikin nyökkäsi pienesti hymyillen.
Otin muutaman askeleen kohti soturienpesää ja samalla katsahdin vielä Hiilihampaaseen: ”Jutellaan niistä yhteisharjoituksista vielä lisää kunhan ehditään. Mutta nyt, nukkukaa hyvin!”
Avasin silmäni ja värähdin aamun kirkkaudesta. Kampesin itseni ylös varovasti herättämättä pesässä nukkuvia muita kissoja. Pesä oli puoliksi jo tyhjillään, ja se jo kertoi aamun olleen valjenneen jo vähän aikaa sitten.
Tassutin ulos ja annoin auringon hetken paistaa turkilleni rentouttavasti. Sitten jatkoin eteenpäin aukiolla kohti oppilaiden pesää. Sukelsin pensaikoista muodostuvaan oppilaiden pesään. Silmieni piti hetken tottua pesän hämärään, jota valaisi vain muutamat puskien läpi paistavat auringon säteet.
Kauristassun valkoista turkkia täplittivät aurinkopilkut, kun hän tuhisi pedillään rauhallisesti.
”Kauristassu”, sanoin hiljaisesti, jotten herättäisi jokaista pesässä olevaa oppilasta. Toistin kollin nimen vielä uudestaan, sillä uskoin ettei hän ollut kuullut ääntäni. Tällä kertaa korotin hieman ääntäni pitäen sen edelleen kuitenkin pehmeän hiljaisena.
”Nyt on aika lähteä harjoituksiin”, lisäsin vielä. Tänään veisin oppilaan hänen elämänsä ensimmäisiin taisteluharjoituksiin.
//Kauris?
309 sanaa
