Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
En mitenkään voinut kieltäytyä ystäväni vilpittömästä pyynnöstä. Metsähallan yllättävä paluu oli saanut hänet aivan tolaltaan, enkä aikonut jättää häntä pulaan näin hankalassa tilanteessa.
”Tietenkin voin”, mau’uin ja väläytin kollille hymyn, joka kertoi, että hän pystyi luottamaan minuun. ”Olisin tehnyt sen joka tapauksessa, vaikka et olisi pyytänytkään.”
Mahlahalla räpäytti minulle kiitollisena silmiään. ”Kiitos, Lauhalaukka.”
”Mitä vain parhaan ystäväni vuoksi, Mahlahalla.” Painauduin kollia vasten ja annoin oman ruumiinlämpöni virrata häneen. Mieleeni muistuivat yhdessä pentutarhassa vietetyt illat, jolloin olimme käpertyneet toisiamme vasten leikin väsyttäminä. Olisin silloin suojellut Mahlahallaa hengelläni, ja tekisin niin vieläkin, epäröimättä hetkeäkään.
Seuraavana aamuna lähdin katsomaan, vieläkö Metsähalla oli leirissä, vaikka vastaus oli melko ilmiselvä – ei Mesitähti ajanut poikaansa etsimään tullutta kissaa yksin pakkaseen ja yön pimeään.
Kun saavuin aukiolle, näin Metsähallan istuskelemassa leirin laidalla Nokilinnun kanssa. Tuttuun tapaan vanha naaras pälpätti menemään omia juttujaan, ja Metsähalla kuunteli häntä yllättävän kiinnostuneen näköisenä. Hänen terävä katseensa siirtyi klaaninvanhimmasta minuun, kun hän näki minun tassuttavan heitä kohti. Jokin tavassa, jolla hän katsoi minua, sai kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin, mutta en aikonut antaa sen näkyä ulospäin. Jos Metsähalla juonitteli jotakin, en saanut osoittaa heikkouden merkkejä.
”Kas vain, huomenta, Lauhalaukka”, Nokilintu visersi, kun seisahduin heidän viereensä. Naaras oli Hiilihampaan emo, entinen erakko, aivan kuten kolli itsekin. Hänet tunnettiin klaanin lörppösuuna, mikä oli varmasti käynyt jo tässä kohdin ilmi myös Metsähallalle.
”Me juuri juttelimme sinusta ja Mahlahallasta Metsähallan kanssa. Kerroin, miten erottomatom parivaljakko te olette!” Nokilintu kehräsi ja katsoi Metsähallaa hyväntuulisena. Metsähalla hymyili naaraalle takaisin ystävällisesti.
”On oikein mukava kuulla, miten pojallani on noin hyvä ystävä. Kiitos, Nokilintu. Tämä auttaa minua varmasti löytämään uudelleen yhteyden pentuni kanssa”, kermanvärinen kissa naukui hunajaisesti. Nokilintu heilautti häntäänsä vähättelevästi.
”Voi, ei se mitään! Tiedän, miten vaikealta se voi tuntua aluksi. Minäkään en ollut nähnyt Hiilihammasta kuin vasta viimeksi pentuna, ja nyt olemme jälleen kuin olisimme olleet yhdessä aina”, klaaninvanhin selitti ja nauroi. Hymy ei kadonnut Metsähallan kasvoilta. Katsoin häntä epäluuloisesti – en luottanut häneen sitten vähääkään.
”Nyt minun on kyllä mentävä”, Nokilintu sanoi yllättäen ja kääntyi katsomaan klaaninvanhimpien pesän suuntaan. ”Minun on käytävä herättämässä Hiillos aamukävelylle. Onnea vielä, Metsähalla!”
Metsähalla nyökkäsi takaisin. ”Kiitos kovasti.”
Kun Nokilintu oli lylleränyt matkoihinsa, jäimme jälleen kahden Metsähallan kanssa. Vaikka ilma oli tyyni, saatoin tuntea näkymättömän jännitteen rätisevän välillämme sähkön lailla. Entinen kuolonklaanilainen tiesi, etten pitänyt hänestä, ja minä tiesin, ettei hän pitänyt minusta. Kuitenkaan kumpikaan ei voinut alkaa rähinöimään.
”Sinuna pysyttelisin erossa Mahlahallasta. Hän ei halua puhua sinulle”, murisin hiljaa naaraalle, jonka silmissä välähti jotakin synkkää, joka kuitenkin oli poissa yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin.
”Älä nyt, Lauhalaukka. Minähän haluan vain tutustua paremmin poikaani, jonka menetin kauan sitten”, hän kehräsi äänellä, johon tuntui olevan piikki kätkettynä. Ennen kuin ehdin vastata hänelle, joku kutsui minua nimeltä piikkihernetunnelin luota.
”Lauhalaukka! Tarvitsisimme kipeästi lisäkäpäliä metsästyspartioon”, Utusielu huudahti. Huiskaisin hännälläni hiukan ärsyyntyneenä huonosta ajoituksesta, mutta en voinut antaa Metsähallan haitata soturin tehtäviäni. Klaani tarvitsi tähän aikaan vuodesta ruokaa kiperästi, enkä voinut laiminlyödä velvollisuuksiani.
”Jätä hänet rauhaan”, sihahdin Metsähallalle vielä, ennen kuin lähdin tassuttamaan Utusielun ja muiden luo. En irrottanut varoittavaa katsettani hänestä ennen kuin vasta olin päässyt tunneliin. Toivoin vain, että Mahlahalla tajuaisi pysyä soturien pesässä ja Metsähalla poissa sieltä.
//Mahla?
//514 sanaa
