Korpikaste
Kirjoittaja: Käärmis
Olin istunut siinä paikallani ikuisuudelta tuntuvan ajan. Olin vain istunut ja istunut, enkä oikein edes ajatellut muuta kuin kaikkea sitä raivoa, jota tunsin maailmaa kohtaan. Kaikki vain tuntui olevan minua vastaan. Ensin pikkusisareni ja nyt Varpulaulu! Varpulaulun kuului olla rakas veljeni, mutta tuntui siltä, että hän ei enää halunnut olla kanssani. Olinko tehnyt jotain ilkeää hänelle tajuamattani?
Kynsin maata ja kuvittelin, kuinka hän vain tuijotti siellä rannalla tekemättä mitään. Niin kauan hän oli vain aina ollut kanssani vain, jos MINÄ häntä erikseen pyysin. Hän ei koskaan itse tullut kysymään kuulumisiani tai jakamaan saalista kanssani tai lähtemään partioon kanssani tai muutenkaan tekemään yhtikäs mitään!
Hengitin syvään. Katsoin taas taivaalle. Olisipa emo ollut vielä kanssani maan päällä. Hänen kuolemansa jälkeen kaikki oli tuntunut muuttuneen. Olin ollut vähemmän isäni kanssa, oli pikkusisaruksia, joita vihasin sydämeni pohjasta asti ja veljeni ei tuntunut enää haluavan olla kanssani. Mutta emo ei olisi koskaan hylännyt minua; jos hän olisi vain jäänyt eloon. Elämä oli niin epäreilua…
