Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin inhoten ketunmitan päässä virtaavaa jokea. Sen tumma vesi näytti jääkylmältä, eikä se houkutellut minua lainkaan.
Siirsin katseeni oksaan, jota Leimutassu oli yrittänyt jyrsiä katki. Parantajaoppilaan hampaanjäljet olivat jääneet oksaan.
”Minä voin yrittää”, lupauduin nielaisten. En olisi halunnut mennä niin lähelle vettä, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla. Parantajat tarvitsivat nuo katajanmarjat, ja minä olin ihan itse lupautunut mukaan auttamaan. Leimutassu asteli pois joen törmältä, jotta pääsisin katajan luokse. Jännittynein askelein kävelin aivan lähelle kohtaa, jossa maa katosi ja vaihtui pieneksi pudotukseksi. Yksikin askel liikaa, ja virtaava vesi nielaisisi minut pyörteisiinsä. Yritin olla huomioimatta vettä, joka muistutti koko ajan olemassaolollaan. Kun virtaava vesi iskeytyi joentörmään, vesipisaroita roiskahteli paksulle turkilleni. Kurottauduin kohti katajaa. Tartuin hampaillani kohtaan, josta Leimutassu oli yrittänyt katkaista oksaa. Pidätin hengitystäni, kun purin hampaani yhteen niin kovaa kuin pystyin.
Huokaisin helpotuksesta, kun oksa napsahti poikki. Nopeasti peräännyin oksa suussani pois joentörmältä. Laskin sinisiä marjoja täynnä olevan oksan parantajaoppilaan eteen.
”Siinä. Riittäähän se?” kysyin vilkaisten kohti jokea. Yritin olla mahdollisimman rentona. Ei olisi ehkä järkevää näyttää toiselle, miten paljon inhosinkaan vettä. Eloklaanilaiset eivät pelänneet vettä, vaan suuri osa jopa rakasti sitä. Lauhalaukka totta tosiaan sopi tänne kuin nenä päähän.
//Leimu?
// 189 sanaa
