Mustikkapyörre
Kirjoittaja: Soturikissa
Minua huolestutti. Olin kuullut siskoni puhuvan klaanimme nuorelle pennulle Pimeyden metsästä edellisenä iltana. Hän oli kertonut sen mahtaviudesta, ja miksi kannattaisi uskoa siihen. Uskoni Tähtiklaaniin ei välttämättä ollut kovin vahva, mutta en ollut niin tyhmä, että antaisin pienen pennun altistua tällaiselle pahuudelle. Voisinkohan kertoa kuulemastani kenellekään?
”Hyvää huomenta”, Nopsaliekki. Nopsaliekki? Oliko hän tullut tervehtimään minua? Ja vielä pieni hymy katseellaan! Pyrin hymyilemään takaisin, mutta suuni näytti enemmän vinolta oksalta, eikä olemkseni ollut kovin valmis.
”Huomenta”, hups. Vastasin aivan liian ujosti. En pelännyt Nopsaliekkiä, enkä myöskään varonut häntä, mutta jokin hänessä tuntui vetävän minua puoleensa.
Nopsaliekki kysyi minulta jokisattumuksesta. Sehän se oli, sen takia ihailin Nopsaliekkiä. Hän oli pelastanut henkeni.
Kiersin häntäni tassujeni ympärille, ja pyrin ryhdistäytymään. Ulospäin minusta loisti jännitys ja pieni pelko, vaikken sitä välttämättä huomannutkaan.
Eräs klaanimme toinen soturi, Syreenisumu tuli Nopsaliekin vierelle. Molemmat moikkasivat toisiaan, aivan kuten olisivat olleet ystäviä. Aivan kuin Nopsaliekki halusi minusta kolmannen pyörän tähän hetkeen, ja välitti ainoastaan ystävästään.
Lähdin kävelemään leirin uloskäyntiä kohden. Nopsaliekki seurasi minua, vaikken välttämättä halunnut hänen seuraa. Minun oli otettava totuus vastaan, hän oli jonkun muun kanssa. En siis ollut haaveillut häneen rakastumisesta tai mistään, mutta se ajatus, että saisin kumppanin ja voisin rakastua oli nyt lopullisesti poissa. Hän oli urhea ja komea soturi, joten tietenkin minulla oli silmä häneen suuntautuneena. Mutta ainahan onneni kääntyy vastatuuleen, se ei ole ikinä ollut kanssani.
”Oletko siis jonkun kanssa?” Minun täytyi varmistaa, ehkä toivo ei ollut menetetty. Tai sitten hän ajattelisi minua tunkeilevana hiirenpapanana eikä hän kertoisi muille muuta kuin pahaa minusta.
//Nopsa?
