Pohjatassu
Kirjoittaja: Elandra
Vesi hipoi vatsakarvojani, kun astelin matalaan rantaveteen Hiilihampaan perässä. Tässä kohtaa jokea virtaus oli hyvin heikko, joten se oli harjoittelulle mitä loistavin paikka.
”Oletko saanut uusia ystäviä?” Hiilihammas kysyi ennen kuin aloitimme harjoitukset. Nostin meripihkaisen katseeni mestarini suuntaan ja pudistin epäilemättä päätäni, pitäen edelleen kasvoilla tyynen ilmeen. Ajattelin, ettei omia tunteitaan ollut hyvä paljastaa. Se saattaisi olla minun heikko kohtani, jos hymyilisin tai päästäisin kasvoilleni muita ilmeitä. En uskonut Hiilihampaan tai muiden hyötyvän heikoista kohdistani, mutta kaikkiin muihin ei vain voinut luottaa.
”Olen minä jutellut oppilaille, mutten vain ole löytänyt ystäviä. Tahdon keskittyä nyt täysillä soturikoulutukseen, jotta myöhemmin ei tarvitse katua, miten suoritin sen hutiloiden”, selitin rauhallisella äänellä tabbykuvioiselle soturille, joka nyökytteli. Hiilihammas ei koskaan epäillyt sitä, miten tosissani otin soturikoulutuksen. Tiesin, että jotkut oppilaat eivät panostaneet kaikkeaan koulutukseen, vaan suorittivat sen hutiloiden. Minä halusin olla soturi, joka tiesi joka ikisen säännön ja noudatti niitä, sekä tietenkin puolusti Eloklaania viimeiseen hengenvetoonsa saakka.
”Kyllä sinulla on vielä aikaa löytää ystäviä”, Hiilihammas totesi katsellessaan vedenpinnasta heijastuvaa kuvajaistaan. Minä nyökkäsin.
”Joko me aloitamme?” kysyin. En tosiaankaan ollut mikään paras uimari, mutta sentään en pelännyt vettä kuten jotkut tekivät. Minä nautin uimisesta etenkin tällaisena lämpimänä päivänä. Viileä vesi tuntui mukavalta, kun se kasteli turkkini.
”Aloitetaan vain. Jatketaan siitä, mihin viimeksi jäimme, eli vastavirtaan uimista”, Hiilihammas opasti. Virtaus ei ollut tässä kohdassa kovinkaan voimakas, joten oli helpompaa keskittyä oikeisiin liikkeisiin ja uintitapaan. Hiilihammas oli sanonut, että pääsisin harjoittelemaan kovempaan virtaan, kunhan vain hallitsisin kaiken teoriassa. Astelin hieman syvemmälle ja aloin uida kauhomalla vettä käpälilläni ja potkimalla itselleni vauhtia takajaloillani. Virtaus ei ollut vielä edes voimakas, mutta silti jouduin tekemään enemmän töitä kuin virran mukana uidessa. Pelkäsin, etten pysyisi edes pinnalla, kun pääsisin voimakkaampaan virtaukseen.
Uin joitakin ketunmittoja kauemmaksi Hiilihampaasta, jonka jälkeen käännyin. Hän oli opastanut, etten saanut uida liian kauas. Palasin mestarini luokse. Hän varmasti pyytäisi minua uimaan uudestaan samaan kohtaan.
”Hiilihammas, miten kauan sinulla meni oppia kaikki uimisesta, mitä soturin tarvitsee osata?” kysyin päästyäni mestarini vierelle. Olimme harjoitelleet siitä saakka, kun jäät olivat kunnolla sulaneet. Epätoivo oli välillä iskeä, kun tuntui, etten edistynyt lainkaan.
//Hiili?
//340 sanaa
