Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Kumppanini tuntui valmistautuvan henkisesti emonsa haudalle menoon. Se oli hyvin ymmärrettävää. En minäkään voinut sanoa nauttivani siitä kamalan paljon, mutta halusin osoittaa hieman kunnioitusta edesmenneille kissoille.
Pian tassuni olivat Sypressikuiskeen haudan vierellä. Kyyristyin sen vierelle ja haistelin ilmaa kuin toivoen, että naaraan hajua olisi ilmassa ja saattaisin haistaa hänet taas. Niin ei kuitenkaan ollut. Haistoin vain kylmän ilman, joka tuntui jäädyttävän nenäni hengittäessäni sisään.
Nousin hetken päästä ylös, nappasin pienen kauniin kiven, jonka olin huomannut lähistöllä ja laskin sen Sypressikuiskeen haudalle. En ollut käynyt hänen haudallaan juuri lainkaan. Se ei ollut johtunut minusta vaan siitä, että en ollut fyysisesti voinut, kun olin joutunut makaamaan parantajan pesällä niin kauan.
“Toivottavasti sinulla on hyvä pyyntionni Tähtiklaanissa”, naukaisin hiljaa ja suljin silmäni hetkeksi kuvitellakseni Sypressikuiskeen metsästämässä Tähtiklaanin ikivihreillä mailla. Ajatuskuvani kuitenkin rikkoi ajatus hänen rikkinäisestä jalastaan. Olisiko se korjaantunut hänen päästyään Tähtiklaaniin, vai oliko se jäänyt sellaiseksi. Kai se oli parantunut? Eikö se vain käynyt järkeen?
Hetken ajan olin siinä vielä, kunnes nousin ylös ja katsoin siihen suuntaan, jossa isäni hauta oli. En ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Muistin, kun olin ollut vielä nuori ja olin päässyt kulkemaan ulos, olin yrittänyt käydä isäni haudalla mahsollisimman monta kertaa.
“Jatketaanko?” kysyin hiljaa Sädesäihkeeltä. “Voin myös mennä edeltä ja odottaa sinua siellä, jos haluat olla tässä hieman kauemmin”, ehdotin.
//Säde.
