Kaislapentu
Kirjoittaja: Ruska
Kaislapentu kuunteli korvat höröllä, kun Ampiaispisto kertoi tälle hopeahännästä. Kaislapentu ei ollut ikinä ollut näin myöhään ulkona, ja taivas oli kauniin musta, ja mustuudessa tuikki kauniita tähtiä. Kaikista kaunein asia taivaalla Kaislapennun mielestä oli hopeahäntä, josta Ampiaispisto oli juuri kertonut hänelle. Kaislapentu pudisti päätään Ampiaispiston kysymyksille.
”Ei emo ole vielä kauheasti kertonut Tähtiklaanista, mutta jonkin verran. En ole ikinä edes saanut valvoa näin myöhään”, Kaislapentu vastasi Ampiaispistolle, ja katseli hopeahäntää ihaillen. ”No nyt tiedät enemmän”, Ampiaispisto sanoi hymyillen. Kaislapentu nyökkäsi hymyillen Ampiaispistolle.
”Nyt sinun olisi hyvä aika mennä Kimalaistoiveen luo, on jo myöhä”, Ampiaispisto hoputti. Kaislapentu nyökkäsi ja nilkutti pentutarhaan, joka sijaitsi karhunvatukka pensaassa. Hän vielä vilkaisi taakseen, ennen kuin katosi pesään, Kaislapentu katsoi Ampiaispistoa silmiin.
”Hyvää yötä, ja kiitos tästä päivästä”, Kaislapentu naukaisi hymyillen, Ampiaispisto heilautti häntäänsä hyvästiksi, ja hymyili Kaislapennulle ystävällisesti, ennen kuin hän käveli pois. Kaislapentu nilkutti emonsa viereen, ja käpertyi varovasti pieneksi palloksi tämän viereen, varoen rasittamasta tassuaan.
”Miten tassusi voi? Ja oliko kiva päivä?” Kimalaistoive kysyi Kaislapennulta ja nuolaisi tämän päälakea. Kaislapentu kehräsi. ”Minun tassuni on Leimusilmän mukaan vain venähtänyt, ja Leimusilmä on tosi kiva! Ampiaispiston kanssa oli kivaa! Ja sain kuulla Nokilinnulta tarinan muinaisista klaaneista!” Kaislapentu kertoi tohkeissaan emolleen, ja hymyili.
”Vai niin, kuulostaa mukavalta, mutta nyt on sinun aikasi käydä nukkumaan”, Kimalaistoive sanoi pennulleen hymyillen, ja kääräisi pehmoisen häntänsä tämän ympärille. Kaislapentu otti mukavamman asennon, ja asetteli päänsä etutassujensa päälle. Tämä oli ollut Kaislapennun parhain päivä, minkä hän oli koskaan kokenut. Hän oli tavannut uusia tuttavuuksia, ja tiesi nyt että hänellä on monia kivoja sukulaisia. Kaislapentua vain mietitytti, miksi Tyrskytassu niminen kissa, josta Ampiaispisto oli kertonut, oli poissa klaanista. Oliko hän tehnyt jotain kauheaa, vai halusiko hän pakoilla klaani elämää? Kaislapentu ei tiennyt, mutta ei enää ajatellut asiaa. Hän katseli pesän suu-aukosta hopeahäntää. Kaislapennusta se oli lumoava, ja hyvin kaunis. Kaislapentu sulki vaaleanvihreät silmänsä, ja haukotteli. Oli myöhä, ja hänen ikäiselleen pennulle olisi hyvä nukkua. Kaislapentu painautui tiukemmin vasten Kimalaistoiveen kylkeä, ettei hänelle tulisi yön aikana kylmä. Kaislapentu nukahti nopeasti, oman emonsa lämmön ja rakkauden suojissa.
