Kortetassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Oli ihan tavallinen iltapäivä, kun se tapahtui. Rupattelimme Kimalaistoiveen kanssa pentutarhan edustalla niitä näitä, kun yhtäkkiä leirin ylle tuntui lankeavan synkkä varjo. Aukiolle kerääntyneet eloklaanilaiset vilkuilivat toisiinsa hermostuneina vaaleanharmaan raidallisen kollin astellessa sisään leiriin muutaman muun kissan kanssa – kuolonklaanilaisia, olettaakseni.
Kimalaistoive henkäisi vieressäni. “Liljatuuli?” Seurasin kolmijalkaisen kuningattaren katsetta ja näin että yksi kissoista näytti huomattavasti huonokuntoisemmalta ja ruipelommalta kuin muut.
Jostain syystä en heti tajunnut, että kuolonklaanilaisten leirin keskelle patistelema tummanharmaa naaras oli toinen Eloklaanin parantajista, minun tätini, joka oli otettu panttivangiksi kuita sitten samoin kuin Mesitähtikin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin hänet, ja totta puhuakseni en ollut odottanut ensikohtaamisemme tapahtuvan tällaisissa merkeissä.
Parantajan silmät olivat kuopilla ja turkki kiilloton, mutta tämä näytti siitä huolimatta yrittävän seisoa ylväästi muutaman kuolonklaanilaisen muodostaman pienen kehän keskellä. Kolmesta kissasta äänessä oli ensimmäisenä leiriin tassutellut kolli, jota kaikki eloklaanilaiset katsoivat kuin tautista.
Kolli näytti minusta jotenkin tutulta. Kun yritin saada päähäni nimeä, katseeni harhautui leiriin tulleiden kissojen yli Lampiväreeseen, joka seisoskeli pentuetoveriensa Lätäkkölemmen ja Lammikkoloikan vieressä hännänpää nytkyen. Silloin oivallus iski tajuntaani kuin salama – tämä kolli oli Lampiväreen isä, Henkäystähti! Kaikki kolme siskosta näyttivät jonkin verran isältään, joka oli huomioni herpaantuessa toisaalle ruvennut inttelemään Haavemuiston kanssa.
Tai inttelyltä se minusta ainakin alkuun oli kuulostanut, mutta sain pian huomata että kyseessä oli jotakin paljon vakavampaa.
“… Jos uhmaatte minun käskyjäni, ette vaaranna vain omaa henkeänne.” Yhtä nopeasti kuin hyökkäävä käärme Henkäystähti upotti hampaansa Liljatuulen kurkkuun. Parantaja päästi tuskaisen ulvahduksen ja yritti panna kampoihin kollille, mutta Henkäystähti painoi hänet maahan ja uhkasi naarasta uusilla ruumilla hänen jälkeensä, mikäli hän jatkaisi vastustelua.
Sen jälkeen seurasi selkäpiitä karmiva hiljaisuus, kun Liljatuuli jäi makaamaan maahan liikkumattomana ja Henkäystähti nousi ylös lipoen verta punaiseksi värjäytyneeltä kuonoltaan.
Tuijotin elottomaksi hervahtanutta tätiäni epäuskon ja yltyvän vihan vallassa. Ilme, joka Henkäystähdellä oli naamallaan tarkastellessaan kissaa jolta oli juuri riistänyt hengen, oli halveksuva, välinpitämätön suorastaan. Hänen omatuntoaan ei näyttänyt painavan ollenkaan se, että hän oli juuri tappanut käytännössä puolustuskyvyttömän vangin. Se sai minut ihan kihisemään raivosta, ja jouduin pinnistelemään, jotten olisi ruvennut ulisemaan ääneen.
Tunsin Kimalaistoiveen laskevan tuuhean häntänsä lavoilleni lohduttavasti, vaikka hänkin tärisi kauttaaltaan vieressäni. Painauduin häntä vasten katse edelleen naulittuna Henkäystähteen ja Liljatuuleen. Yksi kolmesta panttivangista oli juuri teloitettu rangaistuksena Haavemuiston kapinoimisesta ja pakoyrityksestä. Oli vain ajan kysymys, milloin joku yrittäisi jotain vastaavaa uudestaan ja minun isäni ja Leimusilmä olisivat seuraavaksi vuorossa.
Pelastajien olisi ryhdyttävä toimeen pian tai kohta ei olisi enää ketään pelastettavia.
