Varjoliekki
Kirjoittaja: Koivu
Varjoliekki oli jo melkein unohtanut, miksi hän ylipäänsä oli lähtenyt kävelylle. Niin paljon Eloklaanin reviirin tutut alueet häntä piristivät. Vasta, kun Kortetuike kysyi Varjoliekiltä jalan voinnista, muisti kolli todellisen syyn kävelylle. Sen oli tarkoitus olla hiukan pidempi kuntouttava kävelylenkki. Mutta oliko jalka enää edes kipeä? Varjoliekki tunnusteli askellustaan hetken. Vasen takajalka tuntui kyllä vähän erilaiselta, mutta Varjoliekki pystyi jo hyvin luottamaan siihen, että jalka kannattelisi häntä kuten kolme muutakin.
”Se tuntuu vähän kankealta, mutta en tunne kipua”, Varjoliekki vastasi.
”Sehän on hyvä kuulla”, Kortetuike maukaisi iloisena.
Kaksikko lähestyi jokea. Varjoliekki ei voinut kuin ihailla maisemaa. Laaja nummi avautui joen takana. Lisäksi luonto heidän ympärillään oli ihan hiljainen. Hiljaisuus rauhoitti Varjoliekin mieltä huomattavasti. Leirissä oli aina päivisin kauhea hälinä, joten raidallisesta kollista oli helpottavaa päästä hetkeksi eroon hälinästä.
Varjoliekin saapuessa Kortetuikkeen kanssa aivan joen rannalle, alkoi hän jo tuntea jalkansa väsyvän. Kermanvärinen soturi istahti hetkeksi kiven päälle. Kortetuikekin pysähtyi.
”Voimme hengähtää ihan rauhassa”, valkoinen kolli muistutti hymyillen ystävällisesti.
Tässä kohtaa jokea jää oli sulanut suureltakin osin. Virtaavan veden liplatus voimistui, kun Varjoliekki lähti askeltamaan rauhallisesti rinnettä alas. Hän pysähtyi aivan vesirajan eteen ja kumartui litkimään pari kulausta raikasta, vähän liiankin kylmää vettä. Kylmät väreet kulkivat Varjoliekin lavoista häntään.
”En olisi uskonut sanovani tätä lehtikadon aikaan, mutta joki on todella kaunis”, Varjoliekki rikkoi hiljaisuuden, kun nuorempi soturi saapui hänen vierelleen.
//Corte?
