Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Kohautin lapojani. En ollut juuri tehnyt muuta kuin koittanut päivä kerrallaan selvitä kohti valoisempia aikoja tarkoittaen sekä viherlehteä että mielenrauhan saavuttamista.
“En ole juurikaan tehnyt mitään. Normaalia arkea. Partiointia ja sellaista”, totesin vältellen toisen katsetta. Kertomani oli täysin totta, mutta jätin kunniallisesti sanomatta kuinka paljon olin kaivannut kollin lähelle. Palava ihastukseni häntä kohtaan oli laantunut pieneksi kituvaksi kipinäkasaksi, jossa sähähti silloin tällöin hieman kovempaa, mutta tiesin ettei toinen koskaan pitäisi minusta takaisin sillä tavoin kuin tahdoin.
“No se kuulostaa kuitenkin…” Kortetuike sanoi pysähtyen selvästi miettimään oikeaa sanaa, “kivalta.”
Sanavalinta ei ollut kauhean osuva, mutta en itsekään tiennyt miten kuvailla paria viime kuuta. Olisin ennemminkin käyttänyt jotain negatiivisempaa adjektiivia kuin surkea tai raivostuttava.
“Entä sinä?” kysyin varovasti. En vieläkään tuntenut rajoja tungettelevuuden ja kohteliaisuuden välillä kunnolla.
“No olen viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa ja samaa kuin sinä, partiointia ja sellaista”, Kortetuikkeen vastaus oli jotenkin hassu. Tai ei vastaus itsessään vain se tapa, jolla kolli sen sanoi. Ystäviensä kanssa? Ketä hän oikein tarkoitti ja miksi kolli painotti sanaa niin hassusti? Vai yliajattelinko taas kaiken?
“Ei muuta?” kysyin hiljaa koittaen saada keskustelun keskittymään johonkin aiheeseen, jottei minun tarvitsisi kokoajan keksiä päästäni uutta aihetta toisen perään.
//Korte?
