Aurinkoroihu
Kirjoittaja: Ruska
Olin juuri kysynyt Sypressikuiskeelta, että rupeisiko naaras kumppanikseni. Rakastin häntä todella paljon, ja nyt kun naaras varmisti tunteensa, olin varma että hän suostuu, ja eläisi kanssani onnellisena. ”Aurinkoroihu, olemme tunteneet tosi kauan ja olet paras ystäväni maailmassa mutta minun on pakko sanoa, että haluan miettiä vielä. Se ei tarkoita automaattista kieltoa mutta haluan tulla varmaksi tunteistani”, naaras vastasi ehdotukseeni, hän kuulosti murheelliselta, en tiennyt miksi. Kosketin hellästi nenälläni Sypressikuiskeen ruskeaa lapaa, ymmärsin hyvin miksi naaras halusi miettiä, mutta olin samalla surullinen, koska hän ei vielä ole suostunut. Voi olla, ettei naaras edes suostu siihen. Olimme hiljaa pitkään, ja lopulta jompi kumpi meistä sanoi jotain: ”Olen niin pahoillani”, Sypressikuiske sanoi hiljaa, ja ääni väristen, ”Mutta se ei ole kielto lupaan sen. Kunhan varmistun tunteistani kerron sinulle!” hän sanoi sanottuaan edellisen lauseensa. Ruskea naaras hautasi kuononsa rintaturkkiini, kun tämän silmistä valui kyyneliä, kosketin varovasti nenälläni hänen päälakeaan lohdutukseksi. Olimme taas pitkässä hiljaisuudessa, ja välillä loin Sypressikuiskeen kanssa katsekontakteja, jotka kipinöivät kuin tuli iltahämärässä, olin myös helpottunut, sillä Sypressikuiske ei torjunut minua, niin kuin Kimalaistoive, joka oli pentutarhalla hoitamassa suojattiaan Kaislapentua. Oliko Sypressikuiske edes valmis kumppanuuten, va olinko minäkään, olimme molemmat nuoria sotureita, ja meillä on kokonainen elämä, joka on täynnä mahdollisuuksia, sekä muita kissoja, joista olisi potentiaalisiksi kumppaneiksi. En ehkä edes ollut sopiva Sypressikuiskeen kumppaniksi, mutta uskottelin itselleni mielessäni, että meidät on tarkoitettu yhteen. Hyvin pitkän ja painostavan hiljaisuuden jälkeen, siirryin pois Sypressikuiskeen viereltä, naaras katsoi minua surullisesti, mutta samaan aikaan kysyvästi. Käännyin Liljatuulen puoleen. ”Onko Sypressikuiske jo tarpeeksi terve pienelle kävely lenkille?” kysyin parantaja naaraalta. Liljatuuli nyökkäsi. ”Sypressikuiske on jo niin terve että hän voi muuttaa takaisin sotureiden pesään, mutta hänen pitää levätä, eikä hän saa tehdä pitkiä partioita tai saalistaa”, Liljatuuli sanoi ja nyökkäsi Sypressikuiskeelle. Menin takaisin naaran viereen ja hymyilin. ”Tarvitsetko apua vai pääsetkö itse kävelemään?” kysyin tältä ystävällisesti.
// Sype <3
