Sädesäihke
Kirjoittaja: Saaga
Vaanin lehtikasassa tuhisevaa myyrää. Hengitin hiljaa sisään ja ulos. Myyrän räpylämäiset käpälät kaivoivat multaa joskin hyvin pientä vahinkoa tehden, sillä lehtisade oli jo käynyt niin kylmäksi, että yöpakkaset jäädyttivät metsän pohjan pienelle eläimelle vaikeaksi kaivaa. Hiivin kohti saalistani, ja kun silmämääräisen arvioini mukaan olin tarpeeksi lähellä loikkasin kynnet edellä myyrän päälle. Sain siihen hyvän otteen ja puraisin sen selkärangan helposti katki tappaen sen siististi. Nostin sen hampasiini ja hymyilin ylpeästi sen takana suoritukselleni. Vaaniminen ei sitten lainkaan kuulunut vahvuuksiini, joten saatoin olla ylpeä ihan jokaisesta nappauksestani.
“Lähdetäänkö sitten leiriin?” kysyin Kiurutassulta myyrän takaa ääni tukahtuneena. Kiurutassu nyökkäsi. Olin myös hassulla tavoin ylpeä oppilaasta, vaikkei hän ollutkaan minun koulutettavani. Naaras oli suoriutunut ensimmäisestä saalistuksestaan hyvin ja vielä ilman omaa mestariaan. Olin myös päässyt kokeilemaan opettamista, mikä oli minusta erittäin hyvä asia. Tarvitsisin kaiken kokemuksen, jonka saatoinkaan kerätä ennen oman oppilaani saamista. En nimittäin antaisi itselleni anteeksi, jos oppilaan koulutus menisi jossain osassa kokonaan pieleen. Minulla oli niin paljon heikkouksia, että pelkäsin niiden periytyvän suoraan pennuilleni ja tulevalle oppilaalleni.
“Kerätään matkalta loputkin saaliit”, ohjeistin ja lähdimme kävelemään kohti paikkaa, johon olimme haudanneet oravan sekä hiiren. Kaivettuamme ne ylös loppumatka oli hiljainen, koska saaliit suussa oli hankala puhua. Leirissä Kiurutassu jäi hieman neuvottomana seisomaan paikalleen. Katselin ympärilleni etsien kissoja, jotka saattaisivat olla avun tarpeessa.
“Viekäähän ruokaa klaaninvanhimmille, Sädesäihke ja Kiurutassu”, Korppisiipi, klaanin varapäällikkö, huikkasi ohi kävellessään. Nyökkäsin ja käännähdin Kiurutassuun päin.
“Saat päättää, mitä viemme heille”, sanoin hymyillen ja jäin odottamaan naaraan päätöstä.
//Kiuru?
