Malvatassu
Kirjoittaja: Elandra
Malvatassu pihisi kiukusta, kuullessaan isänsä langettaman kirotun rangaistuksen! Kujetassun hiirenaivoisuuden ja kovaäänisyyden vuoksi Mehiläislento oli löytänyt heidät leirin ulkopuolelta ja passittanut suoraa tietä Mesitähden juttusille. Nyt valkoturkkinen soturi ja typerä Kujetassu olivat poistuneet pesästä, ja Malvatassu oli jäänyt isänsä kanssa kaksin. Hän katsoi uhmakkaasti valkoturkkista päällikköä.
”Et sinä voi rangaista minua!” oppilas murahti. Mesitähden ilme pysyi rauhallisena ja tämä otti askeleen lähemmäs tytärtään.
”Sinä tiedät hyvin, etteivät oppilaat saa poistua leiristä ilman lupaa”, päällikkö huomautti yrittäen rauhoitella oppilasta. Kun Mesitähti yritti laskea häntänsä naaraskissan lavoille, Malvatassu kavahti vihaisena taaksepäin:
”Älä koske minuun! En minä tehnyt mitään väärää. Kerrankin kun yritän auttaa jotakuta, minua vain rangaistaan! Kaikki tämä on sen typerän Kujetassun syytä..” Nyt Mesitähden ilme muuttui vakavammaksi. Tämä kurtisti kulmiaan ja pudisteli päätään.
”On hienoa, että yrität auttaa klaanitovereitasi. On kuitenkin tärkeää, että teet sen sääntöjen puitteissa. Tämä on Kujetassun ensimmäinen päivä oppilaana, eikä hän osaa vielä puolustautua, jos olisitte kohdanneet vihollisen leirin ulkopuolella”, valkean kollin ääni oli inhottavan rauhallinen, muttei se saanut Malvatassua rauhoittumaan. Hänen mielestään rangaistus oli epäreilu, vaikka Mesitähti miten yrittäisi kaunistella sitä!
”Minä kuulin myös Väärävarjolta, että olit karannut Kuolonklaanin reviirille kesken saalistusharjoitusten ja aivan tahallasi”, Mesitähti lisäsi ja yritti saada katsekontaktia tyttäreensä. Malvatassu kieltäytyi katsomasta isäänsä päin. Hän oli nostanut leukansa pystyynja katseli itsepäisesti aivan toisaalle.
”Minä kävin vain kurkkaamassa”, Malvatassu tuhahti kääntämättä edelleenkään katsettaan isäänsä. Hän kuuli Mesitähden huokaisevan.
”Sinä olet huono päällikkö”, soturioppilas tuhahti, nousi ylös ja käveli ulos pesästä odottamatta päällikön vastausta. Malvatassu ärisi vihaisena pesän ulkopuolella ja paineli kynsillään leirin routaista maata.
’Epäreilua! Aivan epäreilua!’ naaras ajatteli mielessään. Mitä iloa oli olla päällikön tytär, jos siitä huolimatta sai rangaistuksia aivan pikkujutuista?! Malvatassun päivä ei parantunut lainkaan, kun hän kohtasi mestarinsa Väärävarjon. Soturi oli astellut naaraan luokse sotureiden pesältä. Malvatassu kohtasi halveksuen soturin meripihkaisen katseen.
”Mehiläislento kertoi vierailustasi leirin ulkopuolella”, valkea soturi huokaisi päätään pudistellen. Hänen katseestaan suorastaan paistoi pettymys oppilastaan kohtaan.
”Olimme vain hakemassa sammalia”, Malvatassu puolusteli, muttei se tuntunut auttavan.
”Keskustelimme Mesitähden kanssa siitä aiemmasta karkaamisestasi. Päätimme yhdessä, että saat rangaistukseksi neljä päivää pesien siivoamista. Koska sait jo toisenkin rangaistuksen, pysyttelet neljä päivää leirissä ja käytät päiväsi klaaninvanhimpien, kuningattarien ja pentujen auttamiseen ja vapaa-aikasi siivoat pesiä. Sen jälkeen ensimmäinen rangaistuksesi jatkuu, mutta käytän sinua harjoituksissa muutaman päivän välein. En tahdo, että unohdat ne harvat oppimasi asiat tämän puolen kuun aikana”, Väärävarjo lausahti vakavalla äänellä. Malvatassu nyrpisti inhoten nenäänsä eikä pelännyt sanoa suoraa mielipidettään mestarinsa sanoihin:
”Te olette kaikki aivan hiirenaivoisia! Minä en ole tehnyt mitään väärää, ja te vain jakelette rangaistuksia kuin se olisi teille arkipäivää! Voi Tähtiklaani sentään, pääsisinpä pois tästä kurjasta klaanista ja näiden kurjien kissojen luota!”
Sitten Malvatassu käänsi selkänsä mestarilleen ja suuntasi häntä ilmaa vispaten kohti oppilaiden pesää.
Seuraavana aamuna Malvatassu tunsi jonkun koskettavan hänen lapaansa. Naaras avasi silmänsä ja käänsi tuiman katseensa tökkijään, mutta huomatessaan sen olevan Pensastassu, oppilas rauhoittui. Hän nousi ylös ja katsoi kysyvästi kullanruskeaa kollia. Raidallisen kollin kasvoilla oli surumielinen ilme.
”Anteeksi, että herätin, mutta Väärävarjo käski. Hän kertoi, että sait eilen rangaistuksia”, kollikissa kuiskasi hiljaa, varoen herättämästä muita pesässä nukkuvia oppilaita. Väsynyt Malvatassu silmäili hämärää pesää, eikö aurinko ollut vielä edes noussut? Miksi ihmeessä häntä revittiin tähän aikaan ylös pesästä?
”Niin, aivan uskomatonta. Yritin vain auttaa Kujetassua, ja hän meni ja pilasi kaiken. Minä aion kyllä kostaa sen hänelle jotenkin”, naaras kuiskasi hiljaa, varoen herättämästä läheisellä vuoteella nukkuvaa Kujetassua. Kullanruskea naarasoppilas oli kietonut häntänsä typerän kivensä ympärille, jota nuori kissa oli eilen kanniskellut mukanaan.
”Ai, onpa kurjaa”, Pensastassu naukui pahoitellen, ”mitä sinä aiot tehdä?” Malvatassu kohautti lapojaan.
”En tiedä vielä, mutta ehkä sinä voisit auttaa minua siinä”, oppilaan ilme oli toiveikas, kun hän kohtasi Pensastassun hämärässä kiiluvat vihreät silmät. Toinen oppilas vaikutti hieman epävarmalta ja alkoi liikutella hermostuneesti käpäliään.
”En ole varma osaanko minä. En ole oikein hyvä missään”, Pensastassu huokaisi pettyneesti päätään pudistellen. Malvatassu väläytti toiselle hennon hymyn:
”Minä lupaan auttaa sinua. Tule, mennään pois täältä. Tahdotko jakaa saaliin kanssani?”
Pensastassu seurasi itseään hieman vanhempaa Malvatassua ulos oppilaiden pesästä. Yön aikana maahan oli satanut taas lunta, ja koko leiri oli sen peitossa. Siellä täällä risteili jalanjälkiä, jotka olivat kaiketi peräisin yövartioilta ja aikaisin heränneiltä eloklaanilaisilta. Malvatassu huomasi Väärävarjon istuvan sotureiden pesän edustalla, mutta kilpikonnalaikukas oppilas ei suostunut kohtaamaan mestarinsa typerää katsetta.
”Väärävarjo kyllä pyysi, että menisi heti auttamaan klaaninvanhimpia”, Pensastassu naukaisi hiljaisella äänellä. Malvatassu pudisteli päätään, ”he voivat kyllä odottaa. Minulla on nälkä.”
Raidallinen kolli katsoi mietteliäästi vanhempaa naaraskissaa, mutta nyökkäsi.
”Eiköhän se sitten sovi. Minä voin hakea meille tuoresaalista”, nuorempi oppilas tarjoutui, ja se sopi erinomaisesti Malvatassulle.
Aterian puolivälissä Väärävarjo asteli oppilaiden luokse. Tylsä soturi huomautti Malvatassulle, että tämän oli määrä mennä auttamaan klaaninvanhimpia, eikä syödä aamupalaa. Kilpikonnalaikukas oppilas oli tokaissut mestarilleen, ettei hän voisi nälkäisenä tehdä yhtään mitään. Väärävarjo oli katsonut oppilastaan tiukasti ja komentanut tämän klaaninvanhimpien luo heti syötyään. Malvatassu hidasteli syömistään minkä pystyi. Hän pureskeli jokaisen suupalan niin hitaasti kuin vain voi. Hän ei tosiaankaan halunnut hoitaa mitään likaisia klaaninvanhimpia! Ne kirpputurkit olivat niin ällöttäviä, ettei kukaan halunnut edes vilkaista heidän suuntaansa. Klaaninvanhimmilla oli sottaiset turkit ja osa tuskin edes osasi enää tehdä tarpeitaan sotkematta. Malvatassun mielestä soturit olisi voinut heittää ulos klaanista heti, kun heistä ei ollut enää hyötyä kenellekään. Klaaninvanhimmat vain söivät kallisarvoista tuoresaalista ja valittivat kaikesta.
”Kuule Pensastassu”, Malvatassu aloitti ja käänsi vihreän katseensa kullanruskeaan oppilaaseen. Pensastassu nosti kysyvän katseensa toveriinsa:
”Niin, Malvatassu?”
”Sinähän tiedät sen kiven, jota Kujetassu taitaa tätä nykyä säilyttää vuoteessaan?” laikukas oppilas varmisti ja siristi silmiään. Hänen katseensa harhaili oppilaiden pesän sisäänkäynnille varmistaakseen, ettei Kujetassu astuisi kesken suunnitelmien ulos pesästä ja kuulisi kaikkea. Pensastassu nyökytteli epävarmasti päätään.
”Luulisin niin. Miksi sinä kysyt?” oppilas kallisti päätään. Malvatassu virnisti.
”Minä keksin juuri, kuinka voimme rangaista Kujetassua siitä, että hän ajoi minut ongelmiin ja että sain rangaistuksen”, vanhempi oppilas virnisti ja kumartui lähemmäs itseään hieman suurempaa oppilasta, ”varasta hänen kivensä Kujetassun ollessa poissa pesältä ja piilota se tarpeidentekopaikalle. Eiköhän se typerä oppilas siitä opi läksynsä.” Pensastassun silmät suurenivat hämmennyksestä.
”O-oletko varma, että se on hyvä ajatus? Suuttuukohan Kujetassu minulle?” Pensastassu kysyi huolestuneena. Malvatassu pudisteli päätään.
”Höpsis, se on tosi hyvä ajatus! Et sinä jää kiinni ja jos jäät, minä olen sinun tukenasi. Ei Kujetassu meille mitään mahda”, kilpikonnalaikukas kissa vakuutteli.
Kun suunnitelma oli lyöty lukkoon ja kaksikko oli syönyt, Malvatassu lähti laahustamaan vastahakoisesti kohti klaaninvanhimpien pesää. Typerät klaaninvanhimmat olivat jo hereillä ja he vaativat ruokaa.
”Harmi, tuoresaaliskasa on ihan tyhjillään”, oppilas valehteli, vaikka tiesi kasassa olevan vielä ainakin kaksi saalista. Hänen mielestään ne saaliit kuuluivat sotureille, eikä joillekin typerille kirpputurkeille. Hopeaputous siristi silmiään epäuskoisena, mutta muut eivät epäilleet lainkaan oppilaan sanojen todenmukaisuutta.
”No, siinä tapauksessa me odotamme metsästyspartion paluuta. Voisitko sinä jäädä pitämään meille seuraa siksi ajaksi? Voisit vaikka virkistää vähän muistiani ja kertoa, keitä kaikkia oppilaiden pesässä tätä nykyä asustaa!” Nokilintu ehdotti iloisella äänellä. Malvatassun kasvoille hiipi virnistys.
”No tietysti”, hän tokaisi ja alkoi luetella oppilastovereitaan, ”pesässä asuu lisäkseni Kujetassu, mutta hänestä kannattaa pysyä kaukana. Hän pakotti minut eilen lähtemään kanssaan ulos leiristä, jonka vuoksi sain tämän typerän rangaistuksen. Sitten on Pensastassu, hän on todella mukava kissa, minun paras ystäväni!” Malvatassu luetteli muiden oppilaiden nimiä ja keksi heistä valheita, jotka asettaisivat oppilaat mahdollisimman huonoon valoon klaaninvanhimpien silmissä. Kaikki valheet eivät olleet lähelläkään totuutta ja suurin osa olikin tuulesta temmattuja, mutta Malvatassu nautti paljon nähdessään klaaninvanhimpien yllättyneet ilmeet.
//KP-boosti
