Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Puskin naaraan lapaa ja koitin lohduttaa häntä kosketuksen avulla. Hymyilin Syreenisumulle. Hän hymyili takaisin ja nousi. Tassutimme yhdessä ulos leiristä. En oikein uskaltanut avata suutani. Naaras oli juuri menettänyt emonsa enkä halunnut saada häntä itkemään uudestaan. Sydäntäni särki Syreenisumun puolesta mutta en voinut tehdä mitään.
“Minne haluat mennä?” kysyin ääni hiukan täristen. Ystäväni pysähtyi ja katsoi minua ja tuijotti hetken syvälle silmiin. Katsoin takaisin niin lempeästi kuin pystyin.
“En tiedä. Jospa vain kävelisimme eteen päin ilman mitään tiettyä määränpäätä”, hän ehdotti. Nyökkäsin.
“Kyllähän se käy”, sanoin mutta tulin kuitenkin pakosti pohtineeksi, että
“Onko jotain paikkaa, mihin et todellakaan halua?” kysyin vain varalta, jotta en joutuisi näkemaan Syreenisumun itkevän taas.
“Voimmeko jatkaa tuonne päin?” naaras kysyi ja nyökkäsi kohti koivumetsää.
“Joo”, sanoin ja tassutin Syreenisumun rinnalle. Turkkimme hipaisivat toisiaan nopeasti mutta yritin olla reagoimatta siihen vaikka oikeasti turkkini kihelmöi kauttaaltaan. Kävelimme jonkun matkaa kirjaimellisesti ilman päämäärää kunnes Syreenisumu pysähtyi ja niin tein minäkin. Naaras vilkaisi minuun ja hiipi edessämme olevaan pensaaseen. Hieman hämmentyneenä menin perässä niin hiljaa kuin pystyin. Jos naaras oli vain haistanut saaliin, en halunnut säikäyttää sitä, mutta jos kyse oli vaarasta en voisi antaa Syreenisumun kohdata sitä yksin. Halusin näyttää rohkealta ehkä jopa sankarilliselta ystäväni silmissä.
“Mistä on kyse?” kuiskasin hiljaa. Naaras katsoi minuun ja höristi korviaan. Koitin itsekin kuunnella tarkemmin.
“-että Eloklaani ottaa kissoja joukkoihinsa ja minä vähän ajattelin, että voisin ehkä liittyä joukkoihinne”, kuulin osan jostakin lauseesta. En oikein osannut yhdistää lausetta mihinkään muuhun asia yhteyteen kuin johonkin vieraaseen kissaan, joka haluaisi liittyä klaaniin. Ääni kuului kollille. Se sai sydämeni laukkaamaan. Ehkä se oli Jupiter?
”Sepä hieno nimi-” Vienotassun ääni kuului sanovan. Jupiter oli hieno nimi. Astuin eteen päin ja huomaamattani pidin aika isoa ääntä pusikossa. Syreenisumu astui rinnalleni.
“Jos se on Jupiter”, miukaisin hiljaa.
“Ku- kuka siellä?” kuulin Vienotassun äänen taas. Hiirenpapanat! Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun astua enää ulos puskasta. Kyyristyin ja tulin ulos pensaasta Syreenisumu perässäni. Hain silmilläni Jupiteria mutta pettymyksekseni tulokas olikin joku pieni ehkä oppilasikäinen ruskea kolli. Lapani lysähtivät ja häntäni läpsähti maahan.
“Hei, Vienotassu”, naukaisin harmissani.
“Kuka tämä on?” Syreenisumu kysyi hieman varautuneen oloisena. Vienotassu astui pois tunkeilijan edestä ja katsahti häneen.
//Rontti?
