Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamolaine näki isänsä kaatuvan maahan, kun tämän jalat yllättäen pettivät alta.
“Isä!” hän parahti hädissään ja riensi tuupertuneen kollin luokse. Hiilihammas oli yhä tajuissaan, mutta ei selvästikään enää tässä todellisuudessa. Vanha soturi katsoi tyttäreensä kuin ei olisi tunnistanut häntä. “Pysy hereillä, et saa nukahtaa!”
Kuutamolaine ei ollut varma, mistä oli kyse, mutta hänen arvauksensa oli, että kuumuudella oli osansa asiassa. Hänen isänsä läähätti kieli pitkällä ulkona kuin koiralla, ja hän huomasi kollin suupielestä valuvan kuolaa.
“Apua! Me tarvitsemme apua!” Hän vilkuili ympärilleen epätoivoisena, mutta metsässä ei näkynyt pienintäkään merkkiä siitä, että siellä olisi ollut ketään. Kukaan hullu ei liikkunut ulkona tässä porotuksessa. *Paitsi me*, mustavalkoinen naaras ajatteli ahdistuneena.
Hänen olisi lähdettävä leiriin hakemaan apua, sillä hän ei mitenkään jaksaisi raahata isäänsä koko matkaa takaisin tässä helteessä. He molemmat joutuisivat siinä vain suurempaan vaaraan.
“Minun on siirrettävä hänet varjoon”, hän mutisi itsekseen miettiessään kuumeisesti toimintasuunnitelmaa. He olivat keskellä aurinkoista aukiota, mutta sen reunoilla näytti olevan runsaasti varjoisia pensaita ja juurakoita, jonne hän voisi siirtää Hiilihampaan turvaan pahimmalta paahteelta. Soturitar tarttui tummaturkkista kollia niskasta kiinni ja ryhtyi kiskomaan tätä suojaa kohti.
Kun hän oli saanut Hiilihampaan pensaan alle varjoon, hän huomasi soturin silmien lipsuneen kiinni. Paniikki nosti päätään hänen sisällään, eikä hän aikaillut lähtiessään pinkomaan leirin suuntaan pää viidentenä jalkana. Hänen oli tuotava apua paikalle ja äkkiä, tai muuten hän näkisi Hiilihampaan seuraavan kerran vasta Tähtiklaanin metsästysmailla!
//Jatkan Leimulla
