Kehräpentu
Kirjoittaja: Ninjanen
Avasin silmäni kun armoton aurinko tunkeutui silmiini. Katselin ympärilleni. Kujekulta nukkui kolmen pentunsa kanssa kauempana, emokin nukkui pedissä vieressäni. Koko pentutarha oli yhtä unen tuhinaa ja lämpöä ja maidontuoksua. Kaikki muut nukkuivat vielä. Tai siis niin luulin, kunnes katseeni osui Kimalaistoiveeseen. Kolmijalkainen kuningatar oli hereillä. Hän makasi pedillään pää ylhäällä ja katseli ulos. Halusin mennä ulos, mutten tahtonut herättää emoa. Mutta yksin meneminen kertomatta emolle tuntui pahalta. Ja huonolta idealta. Naaras saisi laakin, jos loikkisin yksin aamutuimaan leirissä. Hän oli ollut sairastumiseni jälkeen erittäin varovainen turvallisuusasioideni kanssa. Jonka toki ymmärsin, en tahtonut ikinä enään sairastua sillä tavalla enään, en tahtonut kuulla joka yö kaukaista haukkumista ja katsella halkeilevaa taivasta ja vääristyneitä, luonnottoman värisiä siivekkäitä kissoja joka yö. Mutta olin terve, eikä sairaus olisi tulossa takaisin. Siitä olin varma. Ei ainakaan ennen kuin minusta tulisi oppilas. Johon ei kylläkään ollut pitkä aika, Leimusilmä oli nimittäin sanonut että olin miltei kuusi kuuta vanha. Ja emo oli kertonut ihan ensimmäisinä päivinä klaanissa ollessani, että minusta tulisi oppilas kun täyttäisin kuusi kuuta. Olin siitäkin jo tosi innoissani! Mutta Halusin vielä nauttia emon kanssa olemisesta ihan rauhassa. Päätin olla herättämättä emoa, mutta tahdoin ulos, joten menin Kimalaistoiveen luokse.
“Hei Kimalaistoive?” kysyin hiljaa ja tönäisin hieman naaraan tassua vahvistaakseni viestiäni.
Naaras käänsi päänsä minuun päin ja hymyili lempeästi.
“Hei pikkuinen. Mitäs nyt?” hän sanoi lempeästi ja kallisti päätään.
“Tahtoisin mennä ulos, mutta en tahdo herättää emoa”, sanoin hiljaa ja katsoin naarasta hieman ujosti.
“Voin tulla vahtimaan sinua. Ei tarvitse herättää Perhopuroa. Olen varma, että hän antaisi luvan”, naaras sanoi hyyillen ja nousi ylös. Kasvoni syttyivät leveään, aurinkoiseen hymyyn.
“Kiitos!” kuiskaushuudahdin ja loikin ulos ikikunginatar perässäni.
“Kehräpentu?” emon ääni kuului peuhattuani jonkin aikaa, ja loikin emon luokse innoissaan.
“Emo!” huudahdin innoissaan ja kurotin koskettamaan neniä tämän kanssa.
“Kimalaistoive antoi minulle luvan tulla ulos ja tuli sitten myös vahtimaan minua! Hän sanoi, että sinä antaisit siihen luvan, että voimme kyllä mennä”, selitin hieman kiihtyneesti, toivoen ettei naaras suuttuisi. Onnekseni naaras hymyili lempeästi, kuten aina ollessaan kanssani.
“Hyvin tehty Kimalaistoiveelta”, emo sanoi ja etsi naarasta aukiolta. Hänen vihreät silmänsä pysähtyivät naaraaseen ja kääntyivät takaisin minuun.
“Riittääkö vielä puhti leikkimiseen?” emoni kysyi ja kyyristyi hieman.
“Aina!” huudahdin heiluttaen töpöhäntääni. “Leikitään sitä tutkimusmatkaleikkiä!” pompin hetken paikoillani ja loikin sitten ison lumikasan luokse.
“Tule! Mennään tekemään tästä lumikasasta lumipesä! Ja sitten aloitetaan leikki!” huusin ja aloin kaivaa pienillä käpälilläni. Olin niin iloinen elämäni oli niin hyvää!
//Perho? <3
