Laventelitassu
Kirjoittaja: Untuva
Uusi päivä oli ehtinyt jo puoliväliin, kun juoksin Salviakatseen perässä takaisin leiriin. Hiirenkorva oli jo lopuillaan, mistä johtuen olimme päättäneet pitää mestarimme kanssa kiipeilyharjoitukset. Niiden loppuun saattaminen oli tärkeää sen kannalta, milloin olisin valmis soturiksi. Eihän soturiksi tuleminen voisi nyt kiipeilytaidoistani jäädä kiinni! Olin koko edellisen illan ja aamun hetket ennen harjoitusten alkamista jännittänyt niitä. Onneksi nyt puun runkoon oli ollut paljon helpompi takertua kynsillä, joten olin saanut tekniikasta kiinni. En minä ollut lähelläkään hyvää kiipeilijää tai edes keskivertoa, mutta ainakin onnistuin palautumaan puusta alas ilman ikävämpiä haavereita. Harjoitukset olivat loppujen lopuksi onnistuneet, jonka takia kasvoillani välähteli tyytyväinen ilme.
“Voit nyt syödä jotain”, Salviakatse sanoi, kun leirin aukio avartui eteemme vilkkaana. “ Jatketaan huomenna taisteluliikkeiden hiomisella. Voisit palautella viimekertaisia liikkeitä mieleesi, niin on sitten helpompi lähteä työstämään niitä!”
“Selvä!” sanoin innokkaana, vaikka taistelu ei ihan vahvuuksiini tai suosikkiasioihini kuulunutkaan. Se sai minut palaamaan suuriin harjoituksiin, jossa olin selviytynyt kaksintaisteluissa toiseksi. Tuntui vieläkin oudolta ajatella, että juuri minä olin taistellut, vaikken ollut edes joukkueeni vahvin. Astellessani kohti tuoresaaliskasaa huomasin Mesitähden oppilaansa seurassa. Kasvoilleni kaartui hymy, kun lähdin kaksikkoa kohti ripein askelin poiketen reitiltäni saaliskasalle. En halunnut ruokailla yksin, joten Kimalaistassu olisi kerrassaan täydellinen uhri. Sitä paitsi, olin edelleen hieman pettynyt itseeni, etten ollut aikaisemmin hieronut naaraan kanssa tuttavuutta. Mielestäni se olisi vähintä, mitä voisin tehdä sen jälkeen, miten sisareni oli häntä kohdellut. Jos kissa olisi hiirenaivo, silloin oikeuttaisin Talvikkitassun teot. Kimalaistassu ei kuitenkaan hiirenaivoilta vaikuttanut, siitä olin jo vakuuttunut. Yksi jalka sinne tai tänne, ei toinen sille mitään voinut. Sen takia ehkä halusinkin tehdä jotain asialle, edes ruokailla soturioppilaan kanssa.
“Hei, isä! Onko Kimalaistassu vapaa?” kysyin heti päästyäni toisten läheisyyteen. Kimalaistassun jäänsiniset silmät kohdistuivat minuun. Ensin tervehdittyään minua, Mesitähti pohti jotain ennen kuin vastasi takaisin.
“On hän vapaa ainakin minun puolestani”, isä maukaisi ja siirsi katseensa oppilaaseen, “hei sitten, Kimalaistassu! Jatketaan myöhemmin tänään.”
Kimalaistassu ja minä jäimme kahden, kun Mesitähti lähti varapäällikkönsä luokse. Isällä oli varmasti paljon kiireitä, kun hänen piti hoitaa päällikön tehtävänsä lisäksi myös mestarin velvollisuudet. Minusta ei kyllä olisi ollut päälliköksi! Soturin tie itsessään kuulosti paljon mielekkäämmältä. Samassa huomasin tummanruskean oppilaan tapittavan minua odottavasti. Ainiin! En ollut vielä selittänyt suunnitelmaani hänelle.
“Haluaisitko jakaa kanssani jonkin saaliin? Voit toki valita omankin, mutta seura tässä taisi olla pääasiana”, puhelin toiselle.
// Kimalainen?
