Nopsaliekki
Kirjoittaja: Saaga
Entisen mestarini sanat eivät loduttaneet pätkääkään. Oliko minussa sitten jotain vikaa, jos kerta minä tunsin oloni yksinäiseksi. Olisiko minun kuulunut tuntea oloni täällä täysin kodiksi? Hymähdin huvittuneesti toisen sanoille, mutta vakavoiduin taas ajatuksiini. Olisiko minunkin kuulunut rakentaa oma turvaverkkoni? Olihan minulle Hilehuurre ja Syreenisumu ja oli minulla muitakin ystäviä ja tuttavia enemmän tai vähemmän läheisiä ja luotettavia kukin.
”Olisihan se kyllä kiva, jos olisi kumppani ja oma perhe”, Hilehuurre myönsi. Nyökkäsin. Tunsin toisen tarkkailevan katseen turkillani.
”Tuntuuko sinusta sitten usein yksinäiseltä?” hän kysyi. Kohautin lapojani, vaikka totuus oli elettä paljon suurempi. En vain halunnut avautua ikävästäni toiselle, jos hän ei tietäisi mihin oli sotkeutumassa. Minusta tuntui pahalle, että tunsin ikävää isääni kohtaan, mutta en toisia perheenjäseniäni kohtaan. Heistä kukaan ei vain tuntunut niin läheiselle, että kaipaisin heitä samalla tavalla. Isä oli ollut minulle kaikki kaikessa.
“Saanko kertoa jotain minulle hyvin merkittävää?” kysyin hiljaa. En ollut paras avautumaan asioistani. Yleensä keskustelut muiden kanssa olivat kevyempiä ja leikkimielisempiä.
“Saat sinä”, Hilehuurre naukui. Katsoin häntä silmiin ja hymyilin pienesti.
“Isäni – Jupiter – hän on kulkukissa. Elin hänen kanssaan aina kunnes liityin Eloklaaniin. Aluksi ajattelin liittyväni vain väliaikaisesti, mutta en koskaan sitten palannut metsään. En tiedä odottaako isä minua edelleen ja onko hän ylipäätään hengissä, mutta kaipaan häntä kovasti. Emoni ja kaksi sisartani sekä veli muuttivat Kuolonklaaniin ollessani ihan pieni. Haluisin itse jäädä metsään. Sitten sodan alettua jotkut soturit täältä olivat etsimässä apujoukkoja ja lähdin mukaan, koska tunsin sen oikeaksi. Nyt en kuitenkaan tiedä kuulunko tänne todella, kun sydämeni kuuluu edelleen isäni luo”, vuodatin ulos kaiken mitä mietin.
“En kuitenkaan siis tarkoita, ettenkö pitäisi elämästäni täällä, mutta kaipaan perhettäni ja sitä tunnetta, jonka saavuttaa vain oman perheen kanssa. Sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta”, lisäsin ja katsoin sitten Hilehuurretta. Olinkohan puhunut liikaa?
//Hile?
