Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
//TW rankka uni, jossa kissoja kuolee
Pudistin taas päätäni. En suostuisi katsomaan isän ruumista. Halusin vain nukkumaan. Halusin nukkua kunnes maailma loppuisi ja aurinko ei enää nousisi. Nousin ylös ja laahustin pois Kortetuikkeen luota soturien pesään. Hakeuduin omalle makuusijalleni. Kierryin kerälle sen pohjalle ja hain hetken mukavaa asentoa. Suljin silmäni ja koitin nukahtaa. Ei tarvinnut kauaa yrittää, sillä olin todella väsynyt.
Kävelin kallioilla. Kuulin veden kohinan jossain lähelläni. Pian huomasinkin, että kallio loppui ja vietti suoraan alaspäin. Rotkon pohjalla virtasi kovaa kohiseva joki. Katselin hetken alas, mutta peruutin reunalta pois. En haluaisi riskeerata tippumista. Kun nostin katseeni huomasin toisella puolella emon. Sisukseni kääntyivät ympäri ja pieni parkaisu pääsi kurkustani. Emo oli yrittänyt loikata minun puolelleni rotkoa, mutta liisi alas hurjaan virtaan. Silmiäni poltteli ja kyyneleet valuivat silmistäni. Seuraavana ilmestyi isä. Hän otti askeleita taaksepäin, valmistautui hyppyyn.
“Ei! Isä älä!” kiljuin joen kohinan yli. Isä varmasti kuuli estelyni, mutta loikkasi silti. Hänenkin hyppynsä jäi lyhyeksi. Kyyristyin reunalle katsomaan, kun isän ruumis lensi rotkon pohjalle ja katosi aaltoihin avun huutojen saattelemana. Nostin kyyneleistä sumuisen katseeni takaisin rotkon toiselle puolelle. Pelkäsin jo kuka sieltä seuraavaksi tulisi. Nyt estäisin häntä ja löytäisimme keinon päästä rotkon toiselle puolen ilman hyppäämistä. Korpikaste hymyili uhkarohkeasti toisella puolen. Pudistin päätäni.
“Älä! Et pääse yli hyppäämällä!” huusin sisarelleni. Hän kuitenkin vain virnisti.
“Pääsenhän!” hän sanoi ja harppoi matkaan. Suljin silmäni toivoen, että naaras tosissaan pääsisi yli. Kuulin kuitenkin kirkunaa ja lopulta molskahduksen rotkon pohjalta. Vavahtelin itkun voimasta. Ei. Ei. EI! Tämä ei ollut reilua. Seuraavaksi rotkon toiselle puolen ilmestyi Kortetuike. Silmäni laajenivat ja huusin itkien jatkuvaa rääkymistä.
“ÄLÄ!” kirkaisin, kun Kortetuike lähestyi reunaa. Hän pudisti päätään.
“En aio hypätä, Varpulaulu. Rauhoitu”, hän huusi veden kohinan yli. Nyökkäsin rauhoittuen hiukan. Sentään jollakin oli järkeä päässä. Kortetuike astui hiukan lähemmäs reunaa. Sydämeni tykytti, kun kolli tarkasteli rotkoa. Hän hivuttautui vielä vähän lähemmäs. Silmän räpäyksessä hänkin lensi rotkoon. Itkuni jatkui. Epätoivo valtasi minut. Kortetuike ei ollut hypännyt. Mustikkapyörre ja Kuusikkokuiske olivat työntäneet hänet alas. Nyt kaksikko virnuili minulle toiselta puolelta. Kaikki oli heidän syytään. Tämä kaikki! Yhtäkkiä Mustikkapyörrekin lähti ilmalentoon ja perässä Kuusikkokuiske. Sädesäihke seisoi heidän paikallaan. Oliko kolli työntänyt heidät alas? En ehtinyt kuitenkaan miettiä sitä enempää, kun oranssi kolli heitäytyi hyppyyn. Hän pääsi lähimmäs kaikista hyppääjistä, mutta ei ihan tarpeeksi. Hän jäi roikkumaan reunasta kynsillään. Ryntäsin kollin luo ja koitin auttaa häntä ylös, mutta Sädesäihke vetikin minut perässään ja tiputtautui tahallaan alas. Tunsin tuulen turkissani, kun lensin. Selkäni iskeytyi veteen ja ilmat pakenivat keuhkoistani. Ennen kun silmäni painuivat kiinni, ehdin nähdä taivaan tähdet.
“Varpulaulu, Varpulaulu. Herää”, Kortetuike ravisteli minua. Havahdin hereille ja työnsin kollin irti minusta. Kauhuissani vilkuilin ympärilleni ja koitin tajuta missä olin. Vauhko katseeni osui vain pesän seiniin. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Ponkaisin pystyyn ja juoksin ulos pesästä. Törmäsin matkallani johonkuhun, mutta en pysähtynyt katsomaan kuka se oli. Juoksin päin leirin seinää, mutta käännyin ja koitin vain juosta toiseen suuntaan. Mistä pääsisin pois?! Auttakaa minut pois!!!
//Korte 🙁
