Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Makasin sammalvuoteella kolmatta päivää putkeen. Liljatuuli oli antanut minulle kissanminttua, mutta se ei tuntunut tehoavan. Kun Liljatuuli katsoi minua, hänen meripihkasilmistään paistoi huoli ja epävarmuus. Naaras teki kaikkensa, mutta oloni ei vain lähtenyt kohoamaan.
Onnekseni olin saanut nähdä, kuinka Pohjapentu, Hiilihammas ja Ruskatassu olivat parantuneet ja päässeet takaisin normaaliin elämäänsä. Kaiken tämän surkeuden keskellä oli edes pieni valopilkku, niin se aina oli. En saisi vaipua epätoivoon, vaikka oloni olisi kuinka kamala.
Eloklaani selviäisi tästä kyllä, ja minä myös. Tähtiklaani koetteli uskoamme, mutta se oli ihan normaalia.
Raotin hitaasti silmiäni. Olo oli huonompi kuin aiemmin. Sydämeni takoi epätasaisesti rinnassani ja kurkkuni oli kipeä. Kun silmäilin hämärää sairasaukiota, en saanut kohdistettua katsettani mihinkään. Yritin puhua, mutta ääni ei tullut ulos suustani. Tunsin pistoksen rinnassani sydämeni lähtiessä laukkaamaan sellaista vauhtia, joka tuntui olevan liikaa. Välillä sydämen lyöntejä jäi sieltä täältä välistä tai niitä tuli lisää.
Sitten tunsin, miten kipu laajentui ja levisi koko kehooni. Päästin onnettoman parkaisun, kun kipu sai minut kouristelemaan. Pesän äänet katosivat ja kaikki tummui.
Kun heräsin, parantajan pesän kitkerät yrtin tuoksut olivat kadonneet. En maannut sammalvuoteella, vaan nurmella. Lunta ei ollut. Nousin ylös vain huomatakseni, että huono olo oli kadonnut. Ajatukset tuntuivat selkeimmiltä kuin hetkeen. Katselin ympärilleni.
En säikähtänyt tunnistaessani tutun nummimaiseman Tähtiklaanin maiksi. Viheryskä oli siis vienyt yhden hengistäni. Niitä olisi tämän jälkeen jäljellä vielä seitsemän. Minua ei pelottanut.
Lämmin tunne valtasi minut, kun näin tutun hahmon astuvan eteeni. Valkean kollin tähtiturkki kimmalsi kauniisti kuunvalossa, kun tuo katsoi minua meripihkaisilla silmillään. Karpalonenä hymyili minulle sitä lämmintä hymyään, jonka olin tottunut näkemään hänen kasvoillaan.
”Hei isä”, kuollut soturi lausui, ”tiedät varmaan, miksi olet täällä.”
Minä nyökkäsin. Juuri nyt sillä ei ollut väliä, vaikka olisin menettänyt kaikki paitsi yhden henkeni. Sain nähdä poikani, se merkitsi minulle paljon enemmän kuin mikään muu.
”Meillä kaikilla on sinua kauhea ikävä”, henkäisin ja yritin pidätellä itkua.
”Minulla on kaikki hyvin”, kolli totesi rauhallisesti. Hänen olemuksensa oli tyyni ja kaikin puolin kolli näytti onnelliselta.
”Olen tutustunut Orkideaan ja ottanut vastaan Taivaslaulun ja Iltakaiun pennut. Kaikki on erittäin hyvin”, soturi kertoi edelleen hymyillen. Sydäntäni lämmitti kuulla, että kuolleet pennut olivat saaneet erinomaisen vastaanoton Tähtiklaaniin. Se helpottaisi varmasti myös sotureiden mieltä.
”Sinun täytyy palata nyt takaisin. Tavatkaamme taas, isä”, Karpalonenä kuiskasi ja kosketti kuonoani. Nummimaisema sekä Karpalonenä katosivat.
Avasin silmäni ja kohtasin Liljatuulen huolestuneen katseen. Parantajakissa näytti helpottuneelta huomatessaan minun heräävän. Olo oli huomattavasti parempi myös minulla. Kurkku tuntui edelleen hieman karhealta, mutta epämääräiset sydämen lyönnit ja surkea voimaton olo olivat kadonneet.
”Tähtiklaanin kiitos, sinä heräsit. Menetitkö hengen?” tummanharmaa naaras tivasi antamatta minulle aikaa palautua hengenmenetyksestä. Se vain huvitti minua.
”Kyllä, ja tapasin Karpalonenän”, kerroin. Parantajan kasvoille levisi lämmin hymy.
”Hänellä oli varmasti kaikki hyvin”, Liljatuuli enteili. Minä nyökkäsin.
”Tähtiklaani taisi parantaa minut. Voin varmaankin jo palata omaan pesääni”, ehdotin ja olin jo nousemassa, kun Liljatuuli pysäytti minut.
”Älä kuvittelekaan. Olet täällä ainakin huomisen vielä. Katsotaan sitten, mikä on vointisi”, tummanharmaa kissa totesi tiukasti. En voinut väittää vastaan, vaan tyydyin kohtalooni. Asetuin istumaan sammalvuoteelle ja silmäilin pesää. Kauristassu nukkui omalla vuoteellaan.
”Kauristassukin voi jo paremmin”, Liljatuuli vastasi kysymykseen, jota en ehtinyt edes esittää. Nyökkäsin.
”Hyvä. Hän ei saa päästä vielä Tähtiklaaniin”, totesin haikealla äänellä. Jos olisin voinut, olisin pelastanut ennemmin poikani kuin itseni.
//526 sanaa
