Talvikkitakku
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitakku kyttäsi leirin suuaukkoa. Hän oli kuullut Laventelitaivaalta Kuutamolaineen poistuneen partioon ja punaturkkisella oli niiiin tylsää ystäväänsä odotellessa. Kuutamolaineen pitäisi jo palata! Naaraskissa sukaisi sotkuista ja takkuista rintaturkkiaan. Pitäisi näyttää hyvältä, eikö…? Talvikkitakku tunsi punastuvansa ja koki tarvetta selitellä tätä itselleen. ‘Siis kaikki kissathan tahtovat näyttää hyvältä klaanitoveriensa silmissä, eihän se tarkoita mitään!’, naaras hoki itselleen. Mutta kun hän mietti, tiesi hän Kuutamolaineessa olevan jotain erityistä. Miksi muuten hän olisi poiminut Kuutamolaineelle kukkasen? Talvikkitakku kuitenkin vakuutti itselleen, että teko oli puhtaasti kaverillinen eikä sillä ollut mitään tekemistä ihastumisten kanssa, ehei! Kun Kuutamolaineen mustavalkoinen turkki ilmestyi Talvikkitakun näkökenttään, naaras lähti jolkottelemaan tuomisiensa kanssa soturittaren luokse. Talvikkitakku laski jäniksen naaraskissan jalkoihin.
”Lemppariasi, minä tiedän! Onneksi sinun paras ystäväsi on noh, sen lisäksi että hän on karismaattinen, on hän myös metsän nopein jänispyytäjä!” Talvikkitakku virnuili toiselle hyväntahtoisesti ja työnsi myös sinertävän kukan toisen käpäliin.
”Sininen, se sopii hyvin silmiisi, Kuutamolaine”, Talvikkitakku naukaisi toiselle ja räpäytti silmiään. Talvikkitakku sukaisi rintaturkkiaan hieman hermostuneena. Toivottavasti Kuutamolaine ei nyt pitäisi häntä aivan kahjona kattina..
//Kuutti? 😉
